Räppäri ibe vahvistaa podcastissa eronneensa Salkkarit-tähti Olga Heikkalasta: "Mokasin"

Räppäri vahvistaa pariskunnan eron uudessa BFF-podcastin jaksossa.

Räppäri ibe eli oikealta nimeltään Ilmari Kärki kertoo tuoreessa BFF-podcastin jaksossa eronneensa Salkkarit-tähtenä tunnetusta Olga Heikkalasta. Podcastia juontavat Emilia Emjeni ja Selen Ahishali. 

Heikkala ja Kärki vahvistivat suhteensa julkisuudessa toukokuussa 2022. Suhde on kuitenkin päättynyt Kärjen mukaan hänen toimintansa vuoksi.

– Kyllähän mä mokasin, ei sille voi mitään. Sitä mä en voi kieltää, Kärki toteaa joulukuussa 2022 äänitetyssä podcast-jaksossa.

Eron käsittely on ollut räppärin mukaan haastavaa, koska asiaa on puitu myös julkisuudessa. Tuntemattomilta saadut kommentit ovat toisinaan myös satuttaneet.

– Välillä tuntui, että ansaitsen tämän. Välillä aloin vihaamaan maailmaa ja kävin ristiriitaisia fiiliksiä läpi.

– Mä yritän ainakin itse saada jonkun rauhan aikaiseksi, koska kaikki kohu ja ylimääräinen häsellys vaikeutti sitä. Siinä oli kuitenkin oikeita tunteita ja asioita, mitä pitäisi käsitellä ja mistä pitäisi puhua, Kärki lisää.

Kärki myöntää, että häneltä on udeltu runsaasti erohuhuihin liittyen. Kyselyt ovat saaneet räppärin aika ajoin kyynistymään. 

– Musta vaan tuntui siltä, että kukaan ei enää hiffaa, että mäkin olen vaan ihminen tässä paikassa. Se oli semi perseestä, hän päättää.

Pariskunta juhlisti viime kesänä juhannusta yhdessä. Tuolloin Heikkala jakoi myös yhteiskuvan Instagramiin.

– Juhannusheila, Heikkala kirjoitti yhteiskuvaan.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.


Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja