Kalajoella sijaitsevalle rannalle on ilmestynyt valtavat määrät haisevaa liejua. Videot ja kuvat hiekoilta näyttävät tilanteen laajuuden.
Asko Kaakko järkyttyi saapuessaan Kalajoella sijaitsevalle epäviralliselle Letto-rannalle viime viikon lopulla.
– Koko rannan pituudelta paskaa ja vessapaperia. Vesi on uimakelvotonta pitkän aikaa, Kaakko kuvailee.
Väitteen tueksi Kaakko on kuvannut videoita ja kuvia, joissa näkyy isoja määriä ruskeaa liejua ja paperin palasia pitkin merenrantaa. Kaakko sanoo ainesta olevan isoina kertyminä noin parin sadan metrin matkalla.
Kaakko kertoo, että puolisentoista viikkoa sitten aines kellui vielä isoina lauttoina rannan tuntumassa, mutta sittemmin se on rantautunut. Kalajoen kuuluisat hiekkasärkät sijaitsevat muutaman kilometrin päässä paikasta.
– Ja siinä on vessapaperin paloja ihan selkeästi. Ei ole talouspaperia tai muuta.
Kaakko uskoo, että lieju on peräisin jätevedenpuhdistamolta.
Ylivieskan kaupunki tiedotti 8. heinäkuuta, että kovien kesäsateiden aiheuttamien vuotovesien vuoksi kaupunki joutui suorittamaan ohipumppausta Kalajokeen yhdestä kaupungin jätevesipumppaamosta kahtena päivänä heinäkuun alussa. Kalajoki laskee mereen Leton rannan tuntumaan.
