Ranariddhille 30 vuotta vankeutta Kambodzhassa

Kambodzhan syrjäytetty ensimmäinen pääministeri Norodom Ranariddh tuomittiin tänään 35 vuodeksi vankeuteen yhteistyöstä kielletyn sissijärjestön Punaisten khmerien kanssa. Phnom Penhissä kokoontunut sotaoikeus katsoi Ranariddhin juonitelleen hallituksen kaatamiseksi yhdessä sissijärjestön kanssa.

Ranariddh on parhaillaan maanpaossa Thaimaassa. Hän torjui tuomion suoralta kädeltä avustajansa välityksellä. Ranariddhin mukaan tuomioistuinta ei millään muotoa voida pitää riippumattomana. Ranariddhia odottaa Kambodzhassa nyt 35 vuotta vankeutta. Samainen oikeusistuin tuomitsi hänet tämän kuun alussa viiden vuoden vankeuteen aseiden salakuljetuksesta. Tämänpäiväisessä istunnossa Ranaridhille mätkäistiin maksettavaksi vielä 50 miljoonan dollarin suuruiset vahingonkorvaukset.

Tuomio oli odotettu. Japanin esittämän rauhansuunnitelman mukaan Ranariddhin isä, kuningas Norodom Sihanouk, armahtaa poikansa tämän palatessa Kambodzhaan. Armahdettuna Ranariddh voi johtaa kuningasmielisen Funcinpec-puolueensa kesän parlamenttivaaleihin. Kambodzhan vahvan miehen, toisen pääministerin Hun Senin läheinen avustaja vahvisti tänään, että Hun Sen aikoo suostua armahdukseen. Vielä ei ole selvillä, kattaako armahdus vahingonkorvaukset.

Hun Sen ja Ranariddh hallitsivat Kambodzhaa yhdessä pääministereinä vuonna 1993 pidettyjen ja ratkaisemattomaan päättyneiden parlamenttivaalien jälkeen. Vaikea yhteiselo päättyi viime kesänä, kun Hun Sen syrjäytti hallituskumppaninsa vallasta.
(STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat