USA 2008. Ohjaus: Sylvester Stallone. Käsikirjoitus: Sylvester Stallone, Art Monterastelli. Kuvaus: Glen MacPherson. Leikkaus: Sean Albertson. Musiikki: Brian Tyler. Tuotanto: Avi Lerner, Kevin King-Templeton, John Thompson. Pääosassa: Sylvester Stallone. Kesto: 93 min. Levittäjä: Future Film.
John Rambo is back. Kovempana, raaempana ja armottomampana. Viimeksi tämä Vietnamin sodan sankari hoiteli kuntoon Afganistanin tilannetta vuonna 1988. Nyt hän elää Thaimaan viidakossa pyydystäen myrkkykäärmeitä, ohjaten jokilaivaa ja yrittäen unohtaa tuskallisen menneisyytensä.
Hänen hiljaisen elämänsä rikkoo joukko avustustyöntekijöitä. He pyytävät vastahakoista Ramboa oppaakseen jokimatkalle määränpäänään Burman ja Thaimaan raja, jossa käydään pitkään jatkunutta, äärimmäisen veristä sisällissotaa. Joukon tarkoituksena on viedä lääkkeitä ja Jumalan sanaa burmalaisille maatyöläisille, jotka kituvat korruptoituneen ja julman armeijan puristuksessa. Sotilaat harrastavat sadistisia tappoleikkejä, raiskaavat naisia, ja pedofilia kukoistaa auringon laskettua. Lähetystyöntekijät uskovat, ettei väkivallalla ratkaista Burman sietämättömäksi yltynyttä raakuutta. Rambo tietää paremmin.
Elokuva alkaa dokumentaarisilla filmipätkillä Burman sisällissodan kauheuksista. Todellisuuden sekoittaminen sepitettyyn ja silmittömään verilöylyyn on vastenmielistä. Elokuva, jonka koko sisältö on tappaminen, ei tarvitse sanomaa. Sellaisen ymppääminen on yksinomaan kuvottavaa.
Rambon hahmoa on parodioitu komedioissa ahkerasti. Sylvester Stallone ei kuitenkaan ole alkanut parodioida itseään vaan jatkaa samaa viileää ja määrätietoista tylyn toiminnan linjaansa. Elokuva on yhtä verikylpyä, jonka aikana käydään vain muutama lyhyt ja ontuva dialogi. Juoni, dialogi ja näytteleminen ovat elokuvassa tietenkin sivuseikkoja, sillä Rambo ei viisastele vaan toimii. Ihmiset räjähtävät kappaleiksi, päät ja jäsenet silpoutuvat viidakkoveitsillä, eikä kamera käännä katsettaan pois teurastuksesta. Isänmaallinen tappokone saa yksin hämmästyttävän mittavaa tuhoa aikaan.
Stallonella on yksi ilme, joka ilmaisee hänen koko tunnerekisterinsä. Puhuessa hieman vinoon vääntyvä leuka (tosin hän ei paljon puhu vaan antaa aseiden puhua) ja kaukaisuuteen tuijottava, tyhjä katse. Usein naiset oppivat toimintaelokuvissa aseiden käytön ja kovapintaiset otteet, mutta Rambon maailmassa teurastus on miesten työtä. Tappaminen on siis joskus välttämätöntä, jotta pahat saisivat palkkansa. Alussa Rambo vaikuttaa surulliselta, jopa masentuneelta, mutta hänen toimintakykynsä ei ole lamaantunut. Jos näin olisi, meillä ei olisi tätä elokuvaa.