Rallin SM-kausi jatkuu Nilsiässä

Kosti Katajamäki, kuva: Marko Mäkinen
Kosti Katajamäki, kuva: Marko Mäkinen
Julkaistu 14.02.2007 13:47(Päivitetty 14.02.2007 13:58)

Suomen rallikausi käynnistyi tammikuun lopulla kaksi SM-osakilpailua sisältäneen Arctic Lapland Rallyn myötä. Lauantaina on vuorossa kalenterin kahdesta uudesta osakilpailusta ensimmäinen, eli Pohjois-Savon vaaramaisemissa kaasuteltava TahkoSpa SM-ralli. Nilsiän ympäristön lumiränneihin lähdetään mielenkiintoisista asemista, sillä etenkin ryhmä A:ssa ja isossa N:ssä pistejohdossa ovat hienoiset yllätysnimet.

Ennen kauden alkua Jarmo Mikkosta veikkailtiin ryhmä A:n suurimmaksi voittajasuosikiksi. Mikkonen vahvisti näitä odotuksia voittamalla Tunturin ensimmäisen päivän ennen toista ennakkosuosikkia Jussi Välimäkeä, ja lähes jymy-yllätyksen Lapin lumilla tehtaillutta Kreikan Ioannis Papadimitriouta. Ford Escort WRC:llä ajava ateenalainen hotellinomistaja kaasutteli ensimmäisenä ajopäivänä pitkään kisan johdossa, mutta viimeisellä erikoiskokeella tapahtunut lipsahdus pudotti ”Papan” kolmanneksi.

Mikkonen aloitti Ford Focus WRC:llään myös toisen ajopäivän vahvasti, mutta lumihanki ja -työt kutsuivat jo toisella EK:lla. Mitsubishi Lancer Evo 7:llä ajavan Jussi Välimäen matka puolestaan katkesi moottoririkkoon ja taistelu kauden toisen osakilpailun voitosta käytiin Mitsuilla ajavien Juha Vuorelan ja Kai Eklundin välillä. Vuorela on ryhmä A:n SM-pistejohdossa ennen kauden kolmatta kisaa. 25-vuotiaan Vuorelan rinnalla nuotteja lukee kokenut konkari, mm. Harri Rovanperän kartturina tutuksi tullut Risto Pietiläinen.

- Risto tulee Nilsiään suoraan Ruotsin MM-rallista, jossa hän luki nuotteja Kristian Sohlbergille. Risto on minulle paras vaihtoehto. Tavoitteemme on ajaa isossa A-ryhmässä sijoille 3-5. Tavoite on mielestäni realistinen, sillä ei tällaisella kevyesti viritetyllä autolla mahdottomia kannata haaveilla. Jokainen sijoitus tuosta ylöspäin on aina plussaa, Vuorela toteaa.

Kokenut on myös 52-vuotias Jarmo Mikkonen, jonka tavoitteena on ajaa Nilsiässä kokemuksen tuomalla maltilla, niin että Arcticin toisen päivän kaltainen ulosajo ei toistuisi, vaan auto saataisiin ehjänä maaliin ja tietysti hyvä sijoituskin siinä samalla. Mikkosen Ford Focus on nyt viritetty entistä parempaan iskuun.

– Rovaniemellä meillä oli teknisiä ongelmia. Turhan kiireellä reissuun lähdettiin, nyt auto on ehostettu kuntoon, joten Nilsiässä yritetään paremmalla onnella, Mikkonen lupaa ja jatkaa:

– Nämä talvirallit on aika vaikeita minulle. Pitäisi malttaa ajaa ihmisiksi, mutta kun ei se aina vain onnistu. Nilsiän kisaan tarvitaan kuskille hivenen malttia lisää.

Ryhmä A:n SM -pistetilanne ennen TahkoSpa SM -rallia:
1. Juha Vuorela 17
2. Kai Eklund 16,5
3. Jarmo Mikkonen 12
4. Kari Ali-Rantala 12
5. Jussi Välimäki 10

Isossa N:ssä tasaista, Katajamäki kärjessä puolella pisteellä

Eräänlaisesta yllätysvoittajasta voidaan kai puhua myös ison N:n puolella. Ennen kauden alkua jotkut tahot nimittäin epäilivät SM-sarjaan palanneen, kaudella 2005 ryhmä A:ssa WRC-autolla ajaneen Kosti Katajamäen pärjäämistä ännäläisen huippumenijöille. Taistelu tässä luokassa on toki äärimmäisen kovatasoista. Arcticissakin saatiin kaksi eri voittajaa, ja kolme parasta miestä mahtuu ennen Nilsiän osakilpailua SM-pisteissä puolen pisteen sisään.

Mitsubishi Lancer Evo 9:n puikoissa nyt nähtävä Katajamäki oli kuitenkin lopulta ensimmäisen ajopäivän nopein. Johtopaikasta kiivaasti taistellut hallitseva mestari Jari Ketomaa päätti avauspäivänsä lumipenkkaan ja jäi pisteittä. Juha Salo oli päivän kolmanneksi nopein ison N:n kuljettaja, mutta koska toiseksi Subarullaan ajanut Anton Alén ei ollut ilmoittautunut sarjaan, vei Mitsubishiin luottava Salo toiseksi korkeimmat SM-pisteet. Kolmanneksi kovimmat pisteet menivät Jukka Ketomäelle, joka ajaa tällä kaudella sittenkin isossa N:ssä Subarulla, eikä A:ssa Skodan WRC:llä.

Toisen päivän ykkönen oli keskeytyksestään sisuuntunut Jari Ketomaa, joka päihitti toiseksi ehtineen Jukka Ketomäen peräti 32 sekunnilla. Kakkospäivän kolmas oli Juha Salo ja Arctic Lapland Rallyn yleiskilpailun voittoon hienosti ajanut Kosti Katajamäki neljäs.

– Tunturista jäi hyvät fiilikset, joten hyvillä mielin lähden jatkamaan Nilsiään. Rovaniemi oli ensimmäinen kisani tällä autolla, joten nyt on helpompi lähteä kasvattamaan vauhtia. En ole ajanut autolla metriäkään edellisen kisan jälkeen, mutta Nilsiässä olisi tarkoitus suorittaa pienimuotoinen testi. Teknisesti auto on hyvässä kunnossa, Katajamäki kertoo.

– Ajotuntuma ja rutiini eivät Rovaniemellä olleet parhaalla mahdollisella tasolla. Siihen nähden oma vauhti oli hyvällä tasolla. Autossa riittää vielä kehitettävää, joten luottavaisena odotellaan Nilsiän SM-starttia, edellisen osakilpailun voittaja Jari Ketomaa tuumailee.

SM-pisteissä jaetulla toisella tilalla oleva Juha Salo tiivistää hyvin luokan tiukan tilanteen:

– Laskujeni mukaan ison N-ryhmän voitosta ajaa viisi kuljettajaa, joten tiukkaa Nilsiässä tulee olemaan. Onneksi Rovaniemeltä ei tullut keskeytyksiä ja sain pisteet molemmista kisoista. Nilsiässä yritetään ihan tosissaan ajaa kilpaa voitosta, Salo lupaa.

Nyt vielä kun hyviä otteita Rovaniemellä esittänyt Anton Alén on ilmoittautunut mukaan SM-sarjan pistejahtiin, niin Nilsiään suunnataan suorastaan kutkuttavan jännittävissä tunnelmissa.

Ison N:n SM -pistetilanne ennen TahkoSpa SM -rallia:
1. Kosti Katajamäki 18,5
2. Juha Salo 18
2. Jukka Ketomäki 18
4. Jari Ketomaa 12
5. Marko Kakko 9

Joonas Lindroos pikku-n:n johdossa

Hallitseva nuorten Suomen mestari Jarkko Nikara nousi tänä vuonna yleisen puolelle, pieneen N-ryhmään, ja aloitti heti väkevästi voitolla. Hän jatkoi hyvää vauhtiaan myös toisena päivänä kaasutellen johdossa kunnes nuorukaisen Honda Civic Type R:stä valuivat öljyt pihalle ja matka katkesi siihen. Piste- ja voittotili kuitenkin aukesivat heti neitsytkisassa, ja siitä on 20-vuotiaan Nikaran hyvä jatkaa tavoitteekseen asettamansa kultamitalin jahtaamista.

Joonas Lindroos ajoi ensimmäisenä päivänä kakkoseksi ja toisena päivänä aukesi sitten hänen voittotilinsä tämän kauden osalta. Tasaisen hyvien tulostensa ansiosta niin ikään Honda Civicillä ajava Lindroos johtaa sarjaa 5,5 pisteen erolla ennen Ville Hautamäkeä.

– Auto saatiin parempaan kuntoon SM-avauksen jälkeen. Auto on siis nyt nopeampi, ja kun testiäkin on riittävästi takana, niin voittoa lähdetään tavoittelemaan. Hulluja riskejä voiton suhteen en aio ottaa. Tavoite on Suomen mestaruudessa, siksi kaikki SM-pisteet ovat tärkeitä, Lindroos kertoo Nilsiän kisan alla.

Ville Hautamäki varmisteli avausosakilpailussa neljänneksi, mutta toisena päivänä vauhti jo parani ja hallitseva SM-hopeamies ajoi toiseksi. Muiden kärkimiesten tapaan luokan vakioautolla Honda Civic Type R:llä ajava Ailu Magga kaasutteli kotirallissaan molempina päivinä kolmanneksi ja lähtee uutukaiseen Nilsiän kisaan SM-kolmosena.

Pikku-n:n SM-pistetilanne ennen TahkoSpa SM -rallia:
1. Joonas Lindroos 22
2. Ville Hautamäki 16,5
3. Ailu Magga 16
4. Jarkko Nikara 12
5. Antti Rintamäki 10,5

TahkoSpa SM -ralliin on ilmoittautunut kaikkiaan 127 autokuntaa. Lähtö tapahtuu lauantaina, 17. helmikuuta, Nilsiän torilta. Ensimmäinen kilpailija, numerolla 1 matkaan lähtevä Kosti Katajamäki, starttaa reitille klo 11.01. Kilpailun keskitetty huoltoparkki on keskustan tuntumassa, Nilsiän satamassa. Seitsemän ajetun erikoiskokeen jälkeen kilpailijoita odotetaan maaliin TahkoSpa -kylpylähotellille klo 16.30.

Ralli SM 2007 kilpailukalenteri
17.2. TahkoSpa SM -ralli, Nilsiä
10.3. SM Peurunkaralli, Laukaa
16.6. SM Keski-Uusimaa ralli, Kerava
7.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kuusankoski
1.9. SM Uusikaupunkiralli, Uusikaupunki
22.9. SM Vaakuna-Ralli, Mikkeli

Kauden 2007 Ralli SM -koosteiden alustavat lähetysajat MTV3:lla
18.2. TahkoSpa SM -ralli klo 18:00 – 18:30
11.3. SM Peurunkaralli klo 18:30 – 19:00
17.6. SM Keski-Uusimaa ralli klo 18:30 – 19:00
8.7. SM O.K. Auto-ralli klo 17:30 – 18:00
2.9. SM Uusikaupunkiralli klo 18:00 – 18:30
23.9. SM Vaakuna-Ralli klo 18:30 – 19:00

(MTV3)