USA 2009. Ohjaus & käsikirjoitus: Wayne Kramer. Tuotanto: Kramer, Frank Marshall. Kuvaus: Jim Whitaker. Leikkaus: Arthur Coburn. Musiikki: Mark Isham. Pääosissa: Harrison Ford, Ashley Judd, Ray Liotta, Cliff Curtis, Alice Eve, Jim Sturgess, Summer Bishil, Alice Braga, Justin Chon. Kesto: 115 min.
Trafficista (2000) ja Crashista (2004) tuttu usean tarinalinjan ja päähenkilön kerrontatyyli maistuu puulta Wayne Kramerin siirtolaisteemaisessa Rajatussa maassa (Crossing Over, 2009). Harrison Fordin ja Ashley Juddin tähdittämä kertomuskollaasi maahanmuuttajien halusta päästä Jenkkilään hinnalla millä hyvänsä häviää tasokkaammille esikuvilleen 6-0.
Harrison Ford on Max Brogan, laittomasti maahan livahtaneita meksikolaisia jahtaava poliisi, joka sotkeutuu nuoren äidin ja tämän pienen pojan ahdinkoon. Maxin työpari Hamid (Cliff Curtis) on omaa kunniaansa suojelevan, amerikkalaistuneen iranilaisperheen kiivas vesa. Ashley Judd on lapsesta haaveileva siirtolaisasianajaja Denise Frankel, joka hoitaa orvoksi jääneen mustan tytön asiaa.
Denisen aviomies Cole (Ray Liotta) on saman alan tuomari, jonka kolari työlupaa havittelevan aussinäyttelijättären (Alice Eve) kanssa johtaa yllättäviin seuraamuksiin. Lupaava muusikko Gavin (Jim Sturgess) turvautuu työluvan saannissa omaan jo unohtuneeseen juutalaisuuteensa. Muslimityttö Taslima (Summer Bishil) joutuu vaikeuksiin kiihkeän kouluaineensa takia. Toisaalla omaa paikkaansa etsivä kiinalaisteini Yong (Justin Chon) vaarantaa koko perheensä kansalaisoikeudet.
Rajattua maata katsoessa juolahtaa mieleen heti kaksi huomiota. Ensinnäkin se, että iänikuinen risteävien teiden metafora, jota elokuva viljelee siirtymissään, on väsynyt ja tylsä. Toiseksi, koko limittäisten juonien rakenne tuntuu edellä mainituissa esimerkkielokuvissa yksinkertaisesti vain paljon paremmin toteutetulta. Myös osoitteleva sisältö paljastaa, että Rajattu maa on korkeintaan "köyhän mies versio" Steven Soderberghin ja Paul Haggisin luomuksista.
Kramerin teos pyrkii liiankin kunnianhimoisesti tarkastelemaan Yhdysvaltojen maahanmuuttopolitiikkaa, jatkuvaa laittomien rajanylittäjien virtaa ja siihen oleellisesti kuuluvaa hyväksikäyttöä. Parempiosaiset kamppailevat työlupabyrokratian hampaissa, jos kohta innokkaimmille löytyy yllättäviä porsaanreikiä.
Rajatun maan keskeisintä temmellyskenttää ovat kuitenkin kulttuuristen umpisolmujen sovittamattomat ristiriidat. Juuri tällä tantereella elokuva tekee pahimmat tyylivirheensä päätyen lopulta vakavasti nakertamaan omaa kriittistä uskottavuuttaan.
Näyttämölle marssitetaan etninen ryhmä toisensa jälkeen: amerikkalaisuus, kiinalaisuus, juutalaisuus ja islam. Modernit sukupuoliroolit ja vanhakantainen patriarkaalinen tukahduttaminen joutuvat törmäyskurssille kiusallisen ilmeisesti. Kaikki väännetään rautalangasta – jopa lopun patrioottinen paatos, jota ilman elokuvasta olisi jäänyt huomattavasti parempi jälkimaku.
Näyttelijöitä ei Rajatun maan epäonnistumisesta voi syyttää. Teemoja on liikaa, sen puolesta puhuu juuri mainittu käsittelytavan latteus. Karsimalla ja keskittymällä muutamaan avainaiheeseen lähes kymmenen juonenpätkän sijaan kokonaisuudesta olisi saatu oikeasti koskettava ja järkyttävä. Brasilialaisnäyttelijä Alice Bragan lohduttomasta nuoresta äidistä mielenkiintoisesti versova "siirtolaisavaruus" hajoaa käsiin – ja näivettyy lopulta omaan sisäiseen tyhjyyteensä.
Teksti: Outi Heiskanen
Kuva: Movieweb.com