Alppihiihdon maailmancupkausi alkaa viikonloppuna Itävallan Söldenissä. MTV3:n alppihiihtoasiantuntija Henna Raita uskoo Tanja Poutiaisen menestysmahdollisuuksiin lauantaina laskettavassa naisten suurpujottelussa.
- Eka kisa on aina mielenkiintoinen, uteliaisuudella odotetaan mitä tuleman pitää. Yllätyksiä voi tulla tai voi olla, että viime kauden menestyjät pitävät asemansa. On kuulostanut siltä, että Tanjalla on suurpuikka hyvällä mallilla, joten hänen on helppo ja mukava lähteä laskemaan, Raita kertoi.
Voittajasuosikeiksi Raita nostaa esille tuttuja nimiä.
- Tanjaa voisin lähteä veikkaamaan voittajaksi. Anja Pärsonia ei tietenkään voi sivuuttaa eikä itävaltalaisia. Viime vuoden suurpuikkacupin voittaja Nicole Hosp on varmasti vahva. Marlies Schild ja Kathrin Zettel voittivat myös useamman kisan. Varmaan siitä joukkueesta löytyy vauhtia. Heillä on ollut hyvä valmistautumiskausi, koska omassa joukkueessakin on niin kova kilpailu, Raita pohti.
Toinen suomalaisedustaja Sanni Leinonen on ollut harjoituslaskuissa lähes Poutiaisen vauhdissa. Marraskuussa 18 vuotta täyttävä Leinonen on asettanut tavoitteekseen sijoittumisen 30:n parhaan joukkoon.
- Olen kuullut huhuja, että Sanni on laskenut tosi lujaa. Olisi mahtava aloitus Sannille ottaa ekat pisteet suurpujottelusta. Siitä olisi hyvä jatkaa. Mikäli olosuhteet ovat hyvät myöhäisellä lähtönumeroilla laskeville, niin hänellä ei pitäisi siinä olla mitään ongelmia, Raita uskoi.
Poutiaisen paras sijoitus Söldenistä on vuodelta 2004, jolloin hän aloitti kauden kakkossijalla. Korkealla jäätiköllä sijaitsevan rinteen pitäisi sopia hyvin molemmille suomalaislaskijoille.
- Ainakin Tanjalle ne ovat sopineet hyvin, sillä hän on laskenut siellä palkintopallille aikaisemmin. Rinne on suhteellisen vaativa, koska se on jyrkimmässä kohdassa aika jyrkkä. Siinä kohdassa tulee selkeä rytminvaihdos, kun tullaan alun tasaiselta jyrkälle. Muuten rinne ei ole profiililtaan erityisen vaikea, Raita kuvaili.
(MTV3)