Ferrarin Kimi Räikkönen pahoitteli sunnuntaina tallitoverinsa Felipe Massan loukkaantumista lauantain aika-ajossa, mutta muistutti samalla riskien kuuluvan formula ykkösiin.
- Autoissa on avoin ohjaamo, joten aina on olemassa mahdollisuus siihen, että jokin osuu sinne. Se ei ollut ensimmäinen kerta, kun jokin osuu kuljettajaan, ja valitettavasti joskus kuski loukkaantuu pahoin tai kuolee, Räikkönen sanoi.
Massa sai kypäräänsä Rubens Barrichellon autosta irronneen jousen. Osuma aiheutti brasilialaiskuljettajalle kallonmurtuman ja aivotärähdyksen.
- Se on yksi moottoriurheiluun liittyvistä riskeistä. Felipe oli todella epäonninen ja toivottavasti hän selviää. Riskeistä ei kuitenkaan voi päästä eroon, Räikkönen muistutti.
- Pitäisi tehdä sääntö luodinkestävästä lasi kuljettajan edessä, jotta asiasta päästäisiin eroon, hän jatkoi.
Formula ykkösten alkuvuosikymmeninä autoissa oli matala tuulilasi suojaamassa kuljettajaa.
(MTV3-Reuters)