Rahkamo lyttää Turun MM-kisahaaveet: "Järjetön riski"

Susanna Rahkamo (Kuva: Martti Kainulainen/Lehtikuva)
Susanna Rahkamo (Kuva: Martti Kainulainen/Lehtikuva)
Julkaistu 18.03.2011 12:09(Päivitetty 18.03.2011 12:09)

Suomen taitoluisteluliiton puheenjohtaja Susanna Rahkamo ei innostu Turun kaupunginjohtaja Aleksi Randellin ideasta hakea Tokion peruttuja kisoja Turkuun.

MM-kisojen oli tarkoitus alkaa ensi maanantaina, mutta viikon takaisen maanjäristyksen aiheuttamien ongelmien takia Kansainvälinen luisteluliitto ISU päätti perua kisat. Useat suurkaupungit ovat jo ilmoittaneet halunsa järjestelyihin. Rahkamon mielestä kisojen hakemisessa Suomeen ei ole järkeä näin kireällä aikataululla.

- Emme ole millään lailla aktiivisia tässä kohdassa. Pikemminkin toisinpäin. Jos kansainvälinen liitto aktiivisesti hakee apua, niin me voimme siinä vaiheessa pohtia. Se on parempi, jos joku muu pystyy järjestämään kisat, Rahkamo kommentoi MTV3:lle.

Kokoluokaltaan taitoluistelun MM-kisat eivät olisi kilpailullisesti mahdottomuus Turun kokoiselle kaupungille, mutta ongelmana on tehdä niistä taloudellisesti kannattavat.

- Se on se iso juttu, ja sen takia en ole millään lailla äärimmäisen innostunut tästä ajatuksesta, koska siinä on ihan järjetön riski, Rahkamo toteaa.

Rahkamo kertoo, että Suomi suunnittelee vuoden 2016 kisojen hakemista, joten hätäisesti järjestetyt paikkauskisat veisivät mahdollisuuden saada järjestelyoikeudet jatkossa.

- Me todennäköisesti menettäisimme tällä mahdollisuutemme jatkossa. En näe, että meillä olisi ihan hirveästi voitettavaa tässä kohdassa.