USA 2005. Ohjaus: D.J. Caruso. Käsikirjoitus: Dan Gilroy. Tuotanto: Jay Cohen, David C. Robinson. Kuvaus: Conrad W. Hall. Leikkaus: Glen Scantlebury. Pääosissa: Al Pacino, Matthew McConaughey, Rene Russo, Armand Assante, Jeremy Piven, Jaime King, Kevin Chapman. Kesto: 122 min.
Al Pacino on totuttu läpi uransa näkemään vesikauhuisesti vaahtoavana, raspikurkkuisesti raakkuvana ja sylkiroiskeisesti saarnaavana auktoriteettina, jonka hahmoon on vanhemmiten alkanut ilmestyä myös inhimillistäviä säröjä. Viime vuosina äijä on pitänyt pitkiä elämänohjemonologejaan mm. kunniakkaana jalkapallovalmentajana (Minä päivänä tahansa 1999) ja karismaattisena agentti-värvääjänä (The Recruit 2003). Värväystä hän suorittaa jälleen D.J. Caruson keskinkertaisessa jännitysdraamassa, jossa machon urheiluvedonvälittäjän rooli on enemmän kuin loogista jatkoa testosteronia tursuaville tyypeille.
Väljästi tositapahtumiin perustuvassa elokuvassa Brandon Lang (Matthew McConaughey) on menestyvä futistähti kunnes rikkoo jalkansa ja joutuu alipalkatuksi vedonvälittäjäksi. Lahjakkuuteen iskee haukankatseensa isoa newyorkilaista vedonvälityslafkaa johtava Walter Abrams (Pacino), joka kutsuu maalaiskollin palvelukseensa ja alkaa muokata tästä kaikkien aikojen megavälittäjää. Samalla lapseton, sydänviasta kärsivä vanhus saa itselleen kaivatun pojan ja eksynyt nuorimies isä-roolimallin.
Sillä silmällä -tyyliin juntista Brandonista kuoriutuu piinkova rahantekijä John Anthony, huippukalliiden pukujen, autojen ja asuntojen herra. Shampanja virtaa ja naiset naukuu – ainakin niin kauan kuin vetovihjeet osuvat nappiin. Tietenkin kallisarvoinen ennustuskyky alkaa jossain vaiheessa horjua, ja samalla oppipojan ja mentorin välinen ystävyys. Miljoonabisnes paljastaa raadollisemmat puolensa: juonittelujen, selkäänpuukotusten ja elämiä tuhoavien konkurssien kierteen.
Urheiluvedonlyönnin riskaabeli maailma tarjoaa otollisen näyttämön ähkymaskuliiniselle pullistelulle, joka saa tässä jo tahattoman koomisia piirteitä. McConaughey on pumpannut raamikkaan vartensa kuntoon, jota pitää myös ahkerasti esitellä. Näemme useita juonen kannalta tarpeettomia raudanrämistelysessioita, joissa pinkeät rintalihakset värisevät, hikipisarat virtaavat ja otsasuonet lähes poksahtavat. Kun Matthew vielä kulkee puolet ajasta ilman paitaa ja kun kahden miespäähenkilön dialogi koostuu intoilusta tyyliin ”I love you, man!”, ”Who’s your daddy?” ja ”You’re my man!”, lievää vahvemmalta homoeroottiselta sävyltä ei voi välttyä. Ja mikäs siinä. Vaikka Rene Russon esittämälle vaimoparalle ei tässä säpinässä jää juuri muuta kuin sivullisen rooli.
Kiinnostavinta melko kaavamaisessa tarinassa on uhkapelaamisen analyysi, jonka luonnollisesti tiivistää monologiksi Al Pacino. Peliriippuvaisten terapiaistunnossa Abrams saa toipilaat tolaltaan kertomalla että heidän addiktionsa ei liity niinkään voittamiseen kuin kadonneen elämäntunteen palauttamiseen. Niiden muutaman hetken ajan kun arpakuutiot pyörivät pöydällä tai futismatsin lopputulos on epäselvä, nämä ihmiset tuntevat ainakin olevansa elossa. Häviö on siitä pieni hinta.
Teksti: Tuuve Aro