Putin allekirjoitti kiistellyn lain: viranomaisten "halveksinta" tai "valeuutisten" julkaiseminen voi tuoda jopa vankeutta

Venäjän presidentti Vladimir Putin allekirjoitti maanantaina kiistellyn lain viranomaisten "halveksinnasta" ja "valeuutisten" julkaisemisesta.

Ihmisoikeusaktivistit ovat varoittaneet lain merkitsevän sensuuria.

Laki viranomaisten halveksinnasta mahdollistaa rankaisemisen "valtion symbolien loukkaamisesta". Tästä voi rapsahtaa aimo sakko tai toistuvasti tällaiseen syyllistyvälle 15 päivän vankeusrangaistus.

Lain mukaan viranomaiset voivat puolestaan päättää mitä tarkoittaa "valeuutinen", ja antaa mediaa valvovalle viranomaiselle oikeuden määrätä tiedon poistamisesta. Jos verkkosivusto ei noudata poistomääräystä, sille voidaan lätkäistä 1,5 miljoonan ruplan (reilun 20 000 euron) sakot.

Ihmisoikeusaktivistien mukaan Putin on vähitellen tukahduttanut vapauksia Venäjällä siitä lähtien, kun hänet valittiin ensi kerran presidentiksi vuonna 2000. Aktivistien mukaan tukahduttaminen on tapahtunut vaientamalla kriitikot ja saattamalla televisio valtion valvonnan alaiseksi.

Arvostelijoiden mukaan lakiteksti on epämääräisesti muotoiltu ja antaa näin mahdollisuuksia väärinkäytöksille sekä vaikeuttaa ihmisoikeusaktivistien ja oppositiota edustavien toimittajien työtä.

Lue myös:

    Uusimmat