Jos Spice Girls oli 90-luvun kuumin tyttöbändi, niin Pussycat Dolls on sitä 2000-luvulla. Maanantaina 8. lokakuuta Helsinki Areenan lavalle nouseva kuusihenkinen tyttöporukka tulee varmasti tarjoilemaan show'n, josta ei puutu seksikkyyttä eikä energiaa.
Don’t Cha, I Don't Need a Man, Beep, Buttons ja Wait a Minute ovat isoja hittejä, joista yli kuusi miljoonaa levyä myynyt yhdysvaltalainen Pussycat Dolls muistetaan. Ei liene kuitenkaan väärin sanoa, että tyttöbändi on tullut tunnetuksi myös varsin seksikkään ja vähäpukeisen esiintymisensä ansiosta.
Pussycat Dollsin ura alkoi jo reilu vuosikymmen sitten, vuonna 1995, jolloin koreografi Robin Antin perusti Los Angelesissa eroottisen tanssiryhmän. Dollsit olivat pukeutuneet paljastaviin alusasuihin tai vanhanaikaisen vietteleviksi pin-up-tytöiksi. Pussycat Dolls esiintyi tunnetussa Viper Room -yökerhossa torstai-iltaisin vuosina 1995–2001.
Playboyssa kiinnostuttiin seksiä tihkuvasta tanssiryhmästä vuonna 1999, ja tanssiryhmän sen aikaiset jäsenet kuvattiin tietenkin maailman tunnetuimpaan miestenlehteen. Vuonna 2002 Pussycat Dolls sai osakseen paljon julkisuutta, kun tanssiryhmän esitykset siirrettiin legendaariseen The Roxy -yökerhoon länsi-Hollywoodiin. Ryhmä alkoi esiintyä myös glamourin pääkaupungissa Las Vegasissa. Tanssiryhmästä oli kovaa vauhtia tulossa brändi, joka kiinnosti niin mainostajia kuin levy-yhtiöitäkin.
90-luvun suositusta Baywatch-sarjasta tuttu näyttelijätär Carmen Electra kuului vuosituhannen alussa Pussycat Dollsiin. Monesti maailman kuumimpien naisten joukkoon äänestetty Electra tanssi Dollsin riveissä kaksi vuotta, mutta erosi ryhmästä ennen sen varsinaista kansainvälistä läpimurtoa. Electran mielestä tanssiryhmään kuuluminen ei ollut taloudellisesti järkevää, joten hän päätti keskittyä elokuvauraansa.
Tanssiharjoituksista korkeisiin listasijoituksiin
Electran tilalle ryhmään tuli kesäkuussa 2003 Nicole Scherzinger, joka oli tullut tunnetuksi Popstars-ohjelmassa perustetun Eden's Crush -tyttöbändin päävokalistina. Scherzingerin liityttyä tanssiryhmään Pussycat Dolls alkoi esittää myös musiikkia.
Rap-artisti Busta Rhymesin kanssa tehty Don’t Cha -kappale oli yhtyeen ensimmäinen todellinen hitti. Se julkaistiin Yhdysvalloissa vuoden 2005 toukokuussa. Pian tarttuva kappale ylsi hittilistojen kärkeen ympäri maailmaa. Tanssiryhmästä oli luontevasti muodostunut kaikkien aikojen kuumin tyttöbändi, jonka jäsenet eivät epäröineet käyttää hyväksi naisellisia avujaan listasijoituksia metsästettäessä.
Kaikki haluavat Dollsiksi
Pussycat Dollsilla on ollut aina paljon vierailijoita. Ryhmän kanssa esiintyneitten naistähtösten lista on kunnioitettava. Dollsin kanssa lavalla ovat tanssineet niin Tyra Banks, Britney Spears, Cameron Diaz kuin Paris Hiltonkin. Julkkispiireissä kutsua Pussycat Dollsin vierailevaksi tähdeksi pidetään suuressa arvossa. Esimerkiksi Oscar-voittaja Charlize Theron ei kuulemma kutsun saatuaan epäröinyt hetkeäkään.
Uusimmalla kiertueella Dollsin riveihin huhutaan päätyvän suureksi Pussycat Dolls -faniksi tunnustautunut entinen Spice Girl Victoria Beckham, jonka oma sooloura ei ole ottanut tulta alleen toivotulla tavalla uudessa kotimaassa Yhdysvalloissa. Beckhamin saapumisesta yhtyeen Suomen-keikalle tulevana maanantaina lentää villejä huhuja. Victorian kerrotaan olevan sopivasti Euroopassa bändin Helsingin-keikan aikaan, joten nouseminen lavalle ei ole täysin tuulesta temmattu ajatus.
Vaihtelevia kokoonpanoja
Pussycat Dollsilla on ollut monia nimekkäitä vierailijoita, mutta myös varsinaisten jäsenten lista on pitkä ja vaihteleva. Alkuperäisistä jäsenistä jäljellä on ainoastaan punatukkainen Carmit Bachar. Jos nykyiset kuusi jäsentä, Nicole Scherzinger, Jessica Sutta, Carmit Bachar, Ashley Roberts, Kimberly Wyatt ja Melody Thornton, lasketaan mukaan, Dolleja on ollut 12 vuoden aikana yhteensä kaksikymmentä.
Tämän vuoden keväällä Pussycat Dolls etsi uutta jäsentä tosi-tv-ohjelmassa, joka näytettiin äsken Suomessakin. Pussycat Dolls Presents: The Search for the Next Doll -nimisen ohjelman voitti 19-vuotias Asia Nitollano. Nitollanosta ei kuitenkaan koskaan tullut uutta Pussycat Dollia, koska hän päätti suunnata ohjelman nauhoitusten loputtua soolouralle. On myös väitetty, että ohjelma oli pelkkä yhtyeen kiertuetta varten tehty markkinointitemppu.
Markkinointitemppu tai ei, maanantaina Helsinki Areenalta eivät hitit ja silmänilo lopu!
Teksti: Lena Nelskylä