Pussihukat koripallon Wonderlandissa, osa 2

Pussihukat oli siis pelikiertueella Yhdysvaltojen Itärannikolla 2.-12. marraskuuta ja kohtasi 8 päivän aikana 6 yliopistojoukkuetta: Randolph-Macon, William & Mary, Radford, UNC Greensboro, Davidson ja George Washington.

Pussihukat halusi tarjota pelaajilleen uusia kokemuksia ja näyttöpaikkoja. Muutama Hukka on suuntaamassa kulkuaan tulevan parin vuoden aikana yliopistokoriksen maailmaan, ja reissulla oli mahdollisuus tutustua eritasoisiin ja -kokoisiin kouluihin, saada tuntumaa pelin tasosta ja vauhdista sekä samalla vakuuttaa joukkueiden koutseja omilla taidoillaan.

"Vaikka joukkueemme ei täältä voittoja saalistanutkaan, niin kyllä reissu oli tarpeen", kertoo Pusarien päävalmentaja Pekka Salminen. "Jokainen sai aimo annoksen elämyksiä ja pystyy nyt paremmin asettamaan itsensä koripallon maailman kartalle. Tällaiset kokemukset ja tason mittarit kertovat suoraan, mihin asioihin on vielä kunkin pelaajan panostettava, jotta omaa rimaa voisi hilata yhä ylemmäs. Toivon, että kukaan meidän jengistä ei pysähtyisi ja ajattelisi, että nykyinen taso riittää."

Pussihukkien lähes pariviikkoisen jenkkiturneeseen sisältyi mitä eriskummallisimpia tapahtumia ja sattumuksia. 76-vuotiaan bussikuskin, Charlien, kaasujalkaa koeteltiin noin 1 500 mailin verran; samalla olivat koetuksella Hukkalauman "jännityslihakset". Jengin kapteenin Kimi Klingbergin sanoilla tiivistäen: "Jos olisi ehtinyt tajuta kaikki vaaratilanteet, niin olisi voinut pelottaa."

Onneksi Kurkha-korttiringissä oli niin tiukka tunnelma, että huomiokyky kohdistui dollarien omistajavaihdoksiin. Toisaalta kuskimme oli niin usein eksyksissä ja ajeli siellä sun täällä, että mahdollisia vaaratilanteita tuli tuplasti enemmän. Toisaalta, kyllä vanha gubbe hoiti meidät loppujen lopuksi hienosti perille minne milloinkin olimme menossa; hatun noston arvoinen suoritus. Charlie lupasi levätä sunnuntai-illan ja sitten maanantaina olivatkin uudet seikkailut edessä.

Hukkalauman junioriosasto oli koko reissusta haltioissaan ja tahtotila siirtyä tulevaisuudessa yliopistokoripallomaailmaan kasvoi entisestään. Turneen yhtenä tarkoituksena oli antaa nuorille esimakua siitä, mitä koripallo olisi jenkkiyliopistossa, ja tässä tavoitteessa Pussihukat onnistuivat hienosti. Pelaajat ja muut joukkueen jäsenet saivat myös tilaisuuden vierailla kohtaamiensa yliopistojen kaupoissa, joista matkalaisten mukaan tarttui kaikenlaista: fani-krääsää, paitoja, palloja, kortteja, kirjoja jne.

Koko reissun mielenpainuvimpana asiana hukkalaiset kertoivat olleen Pohjois-Carolinan yliopistossa vierailun. Joukkue pääsi tutustumaan Dean E. Smith Centeriin, jossa se harjoitteli lähes 22 000 istuimen areenalla. Kierrokseen kuului myös vierailu Michael Jordanin yliopistoaikojen areenalla, lounastaminen MJ:n ravintolassa Chapel Hillissä (saattoi olla ensimmäinen ja samalla viimeinen kerta, sillä se on todella kallis paikka, johon pääsee vain suhteilla; Pussihukkien vierailun mahdollisti MJ:n ex-yliopistojoukkuetoveri Timo Makkonen) sekä lähes psykedeeliseen tilaan kohottanut päivällinen campuksella.

Ravintola oli aivan täynnä, istumapaikat kiven takana ja suurin osa söi seisaaltaan tai lattialla istuen. Jengi lauloi karaokea ja muutenkin äänentaso oli lähinnä korvia viiltävä, en oikein jaksaisi joka ilta vastaavaa menoa. "Tosin kyllä tämäkin kokemuksesta kävi", Muurisen Kimmo huokaisi kainalossaan tyttöystävänsä Jenni, joka opiskelee ensimmäistä vuottaan UNC:ssa.

Toinen ainutlaatuinen vierailu oli viimeisen matsin (10.11. George Washington) jälkeinen saunailtakeikka omassa suurlähetystössä. Parin viikon highway-pölyjen huuhtominen supisuomalaisessa hirsirakenteisessa saunassa tuntui kaikista taivaalliselta.

Hyvin miellyttävää oli myös tavata ex-hukkia Washingtonin parin päivän visiitin aikana. Pari PuHu:n jenkkivahvistusta tuli tapaamaan entisiä joukkuekavereitaan ja erityisesti Pussihukkien puheenjohtajaa John Simonia, joka näinkin on osoittanut hoitaneensa asiat hienosti. Vahvistuksista on tullut ystäviä eikä pelkkiä työntekijöitä, joita tulee ja menee.

Parhaiden koulujen ammattimaisuus niin kentällä kuin erityisesti sen ulkopuolella teki vaikutuksen. "Tällaisissa organisaatioissa olisi hienoa työskennellä, kun voisi todella keskittyä omaan työhönsä ja sen vimpan päälle hoitamiseen", totesivat päävalmentaja Pekka Salminen ja Hukka-traineri Jere Linja-aho yhteen ääneen sunnuntai-iltapäivänä, kun he ynnäsivät matkan hyviä puolia.

Parhaiden koulujen korisjengeillä on omat toimivat pukuhuoneet, training roomit trainereineen, asianmukaiset punttisalit, päävalmentajan apuna pari kolme assistant coachia.

Hukkamatkan moottori John Simon toteaa kentän ulkopuolisesta toiminnasta hieman "kateellinen" sävy äänessään: "Matsien järjestämiseen osallistuu kymmeniä ihmisiä muutaman palkallisen henkilön johdolla, joukkueen valmentajien tai joukkueenjohtajan ei tarvitse miettiä järjestelykuvioita, vaan he voivat keskittyä 100-prosenttisesti joukkueen auttamiseen, eikä heidän tarvitse myöskään vaivata päätään muillakaan koriskentän ulkopuolisilla asioilla, kuten oheisharjoittelulla, teippauksilla tai muilla trainerin hommilla. Täällä koriskulttuuriin kuuluvat maskotit, cheerleaderit, omat bändit musisoimassa jne. Koris on koulun yhteinen ylpeyden aihe, johon osallistutaan myös kentän ulkopuolella."

Hukkien tunnelmat turneesta voidaan tiivistää: "Ruokaa on riittänyt, samoin jenkkiläistä highway-maisemaa. Kokemuksia, elämyksiä ja oppia kentältä ja sen ulkopuolelta on tullut roppakaupalla. Rankka reissu, mutta ehdottomasti cool juttu."

Täällä Washington ja Mike Lakery.

Teksti: Mika Järvinen

PS. Joukkue singahti kohti vanhaa mannerta klo 17.50 paikallista sunnuntai-iltapäivää, ja keskiviikkona 14.11. Jenkeistä tarttuneita oppeja saavat arvioida Lappeenrannan korisfanit; esittäjinä saattaa tosin olla joukkio väsyneitä, mutta onnellisia US-matkaajia

Lue myös matkakertomuksen ensimmäinen osa!

Pussihukkien Internet-sivuilta voit lukea tarkemmat tilastotiedot otteluiden tapahtumista

(MTV3)