Purettava silta romahti tielle Mikkelissä

Purettava silta romahti Viitostielle Mikkelissä maanantaina puoliltapäivin.

Tie suljettiin romahduksen takia heti, mutta muutama auto pääsi ajamaan romahtaneen sillan alta Rinnekadun puolelta, kertoo Destian työmaapäällikkö Aki Loikkanen.

Hänen mukaansa asiaa tutkitaan. Ihmisille tai ajoneuvoille ei tapauksesta koitunut vahinkoja.  

Autojen livahtamisesta romahtaneen sillan alta uutisoi ensimmäisenä Yle.

Lahdentien kohdalla oltiin purkamassa niin sanottua Brahenkujan siltaa. Se on kevyenliikenteen käytössä ja ylittää Lahdentien.  

Silta oli tarkoitus purkaa päivällä osittain, ja lopputyö oli tarkoitus tehdä yöllä siitä aiheutuvan liikenne-esteen vuoksi. Silta kuitenkin romahti purkutöissä heti kokonaan ja tukki tien.  

Paikalla oli useita poliisipartioita ohjaamassa liikennettä, ja liikenne oli poikki iltapäivän. Poliisi tutkii romahduksen syytä.

Lue myös:

    Uusimmat