Mikko Mäenpää oli HPK:n sankari, kun hämeenlinnalaiset rynnivät voiton päähän jääkiekon SM-liigan loppuotteluista.
HPK:n puolustaja viimeisteli kaksi maalia lauantaina KalPan verkkoon ja ratkaisi hämeenlinnalaisten 3-2-voiton jatkoerässä. Mäenpään illan toinen ja ratkaisevin maali syntyi ajassa 67.16.
- Maali oli sellainen sävellys, ettei ole ennen nähty. Ihan viimeisten hengenvetojen viritys se oli. Jos vetää maalia kohti, niin sinne se voi mennä, Mäenpää pohdiskeli taiston tauottua.
Mäenpää on osunut semifinaalisarjassa jo neljä kertaa.
Ratkaisumaalin pohjustivat syötöillään Miikka Männikkö ja Jyrki Louhi. Kun Mäenpää sai kiekon, hän heitti sen maalia kohti. KalPan maalivahti Ari Ahonen ei saanut haltuunsa kiekkoa, joka lipsahti verkon perukoille.
- Jostain kainalosta se meni. Tuollaisia ne monasti ovat, Mäenpää kuvaili pudotuspelien henkeä.
Ottelun avausmaalin veivasi KalPan Teemu Hartikainen, kun seitsemän minuuttia oli pelattu. Tarkka veto upposi alakulmaan.
Ensimmäisen maalinsa Mäenpää ampui pelaajaruuhkan takaa, kun Ahonen oli maskissa. Tuo 1-1-tasoitus syntyi HPK:lle ajassa 27.02.
Vain runsas minuutti ehti kulua, kun KalPa meni jälleen johtoon. Toni Dahlman karkasi keskialueelta läpi, harhautti HPK-vahti Teemu Lassilan ja sijoitti kiekon varmasti verkkoon.
Janne Laakkonen esitti illan kauneimmat harhautukset HPK:n 2-2-tasoituksessa. Lopulta hän ujutti kiekon Ahosen suojien välistä maaliin.
KalPa joutui muuttamaan puolustuksensa kokoonpanoa edellisestä ottelusta, koska luottopakki Jussi Timonen oli loukkaantuneena. Hänen poissaolonsa korvasi Mikko Kukkonen.
Vastaavasti polvioperaatiosta toipunut laitahyökkääjä Timo Salo palasi kokoonpanoon.
Otteluvoitot ovat nyt 3-2 HPK:lle, joten sillä on mahdollisuus katkaista ottelusarja ensi maanantaina kotihallissaan. Finaalipeleihin pääsee neljällä voitolla.
KalPa-HPK ja. 2-3 (1-0, 1-2, 0-0, 0-1), HPK johtaa voitoin 3-2.
1. erä: 7.00 Teemu Hartikainen (Joonas Riekkinen-Ville Varakas) 1-0.
Jäähyt: 1.41 Tommi Jokinen K 2 min, 9.15 Joonas Vihko H 2 min, 17.00 Toni Häppölä H 2 min.
2. erä: 27.02 Mikko Mäenpää (Joonas Kemppainen-Janne Kolehmainen) 1-1, 28.06 Toni Dahlman (Jokinen-Ari Ahonen) 2-1, 33.55 Janne Laakkonen (Ville Viitaluoma-Vihko) 2-2.
Jäähyt: 20.39 Timo Seppänen K 2 min, 29.23 Tommi Miettinen K 2 min.
3. erä: Maaliton.
Jäähyt: 43.12 Miikka Männikkö H 2 min, 55.54 Hartikainen K 2+10 min (kärsi Iiro Pakarinen).
1. jatkoperä: 67.16 Mäenpää (Männikkö-Jyrki Louhi) 2-3.
Jäähyt: -.
Jäähyt yhteensä: KalPa 4x2 min ja Teemu Hartikainen 10 min=18 min, HPK 3x2 min=6 min.
Torjunnat: Ari Ahonen K 3+2+4+4=13, Teemu Lassila H 7+1+3+3=14.
Tuomarit: Seppo Lindroos-Reijo Ringbom (Iikka Kiilunen-Sakari Suominen).
Yleisöä: 4801.
(MTV3-STT)