USA 2002. Ohjaus: Brett Ratner. Käsikirjoitus: Ted Tally, Thomas Harrisin romaanin pohjalta. Tuotanto: Dino De Laurentiis ja Martha De Laurentiis. Kuvaus: Dante Spinotti. Leikkaus: Mark Helfrich. Pääosissa: Anthony Hopkins, Edward Norton, Ralph Fiennes, Emily Watson, Mary-Louise Parker, Philip Seymour Hoffman, Harvey Keitel. Kesto: 125 min.
Thomas Harrisin Hannibal Lecter -trilogia perustaa suosionsa sarjamurhaajien ympärillä leijuvaan makaaberiin romantiikkaan. Ihmismielen alhaisimmilla tirkistelytarpeilla ovat pelanneet myös romaaneihin pohjautuneet elokuvat: Jonathan Demmen pikkubudjetilla toteuttama Uhrilampaat (1991) osoittautui jättimenestykseksi, samoin jatko-osa Hannibal (2000), joka tehtiin isolla rahalla ohjaajanaan itse veteraanimestari Ridley Scott.
Jotta loppuun kalutusta aiheesta revittäisiin viimeisetkin mehut, Sir Anthony Hopkins on houkuteltu vielä kerran "Kannibaali" Hannibalin kiitolliseen osaan; mutta ohjaajan pallille on istunut kohtalaisen kokematon Brett Ratner (Rush Hour II). Kuten arvata saattaa, lopputulos ei kohoa edeltäjiensä tasolle. Punaisen lohikäärmeen kuviot tuntuvat pahasti vanhan kierrätykseltä, eikä tusinatuotannon makua voi välttää - mutta hienotkin hetkensä leffalla on, ja kauttaaltaan laadukas näyttelijäkaarti auttaa asiaa.
Elokuva sijoittuu Uhrilampaita edeltävään aikaan, ja simpsakan FBI-agentin Clarice Starlingin sijaan murhaajaa metsästää nyt agentti Will Graham (Edward Norton). Hän on onnistunut vangitsemaan ihmislihaan mieltyneen Lecterin ja lepuuttelee raastettuja hermojaan varhaiseläkkeellä Floridassa, kunnes kahden perheen raaka murha pakottaa hänet jälleen hommiin. Totta kai Grahamin on turvauduttava kaltereiden takana myhäilevän kannibaaliälykön apuun: tilanne jossa pelokas agentti saapuu haastattelukäynnille hämärään vankilaan on liiankin tuttu Uhrilampaista. Taas Hopkins saa mumista maireasti, liikehtiä kissamaisesti ja kalistella kahleitaan pelottavasti. Mutta ketä enää kiinnostaa?
Pääpahiksena riehuu tällä kertaa karismaattinen Ralph Fiennes, jonka esittämä murhaajaparka on kamalan äitinsä suorittaman insestin uhri ja muutenkin aika kuutamolla. Perheiden listimisen ohella ujo mies rakastaa sokeaa ja sympaattista valokuvaamotyöntekijää Rebaa (Emily Watson), joka ainoana pystyy pitämään miehen hetkellisesti irti tihutöistä. Siis hetkellisesti. Philip Seymour Hoffman nähdään itselleen tyypillisessä roolissa niljakkaan pulskeana skandaalitoimittajana, joka onnistuu sotkemaan kaiken.
Miltei kaikki murhatrillereiden kliseet keretään käydä läpi ennen kuin lopun ratkaisevaan kaksintaisteluun asti päästään. Harrisin vakiokuvastoon kuuluvat traumaattista murhaajaa piinaavat painajaismaiset myytit, kyökkipsykologialla perustellut symbolit ja muka-historialliset hörhöilyt. Uhrilampaiden transseksuaalitappajan pakkomielteenä olivat perhoset, Hannibalissa sukellettiin Italian renessanssin verisiin vaiheisiin ja nyt psykopaattia kiehtoo maalaus myyttisestä punaisesta lohikäärmeestä. Semmoinen on sitten selkäänkin pitänyt tatuoida.
Punainen lohikäärme säikyttelee ihan sujuvasti. Kuluneisuudessaankin sen tahtia kiihdyttävä juoni pitää otteessaan, ja kuten sanottua: sekä muikea Hopkins, sulkeutunut Norton että ahdistunut Fiennes ovat rooleissaan herkullisia. Mutta eikö sarjamurhaajista ole kuultu jo tarpeeksi?
Teksti: Tuuve Aro
Kuva: UIP