PT:n selvitys: Isät eivät pidä perhevapaita

Vaikka isien rooli perheessä on ollut vilkkaan keskustelun aiheena, miehet eivät ole ryhtyneet käyttämään perhevapaita. Palvelutyönantajien tuoreen tutkimuksen mukaan miehet käyttivät viime vuonna perhevapaita erittäin vähän ja suurin piirtein saman verran kuin aiempinakin vuosina.

Vastasyntynyt

PT selvitti jäsentutkimuksella, miten työntekoon käytetty aika vaihtelee eri palvelualoilla. Samalla saatiin tietoa perhevapaiden käytöstä. Miehet olivat lasten takia poissa töistä huomattavasti vähemmän kuin naiset. Poissaoloja isillä on enimmilläänkin vain kymmenesosa naisten vastaavista tunneista. Sekä jääminen vanhempainlomalle ja hoitovapaalle että sairaan lapsen hoitaminen on miehillä harvinaista.

PT:n laskelmien perusteella isän vanhempainlomalle jääminen ei kuitenkaan uhkaisi perheen taloutta tai romahduttaisi tuloja. Jos isän bruttopalkka on reilut 13 000 markkaa ja äidin vajaat 11 000 markkaa kuukaudessa, isän kolmen kuukauden vanhempainloma pienentää PT:n laskujen mukaan perheen käytettävissä olevia tuloja vuodessa vajaat 1400 markkaa. Jos palkat ovat 15 000 ja 10 000 markkaa, isän kolmen kuukauden loma veisi 3000 markkaa vuodessa eli 250 markkaa kuukaudessa. Yllättävän pieni menetys johtuu päivärahojen ansiosidonnaisuudesta ja verotuksen kevenemisestä.

Äidin työnantaja maksaa kulut

Lapsista johtuvat poissaolot kuormittavat PT:n mukaan raskaasti naisvaltaisia palveluyrityksiä. PT:n jäsenyritysten työntekijöistä lähes 70 prosenttia on naisia. Eniten poissaoloja oli viime vuonna hotelleissa ja ravintoloissa, missä niiden osuus oli 6,3 prosenttia teoreettisesta työajasta. Tämä on keskimäärin 108 tuntia jokaista työntekijää kohti. Teollisuuden työntekijöiltä kului lasten hoitoon yksi prosentti työajasta.

Työmarkkinajohtaja Eeva-Liisa Inkeroisen mukaan yksistään lasten syntymästä aiheutuvat kustannukset ovat palveluyrityksille noin 950 miljoonaa markkaa vuodessa, vaikka otetaan huomioon Kelasta saatavat palautukset.
-Yhdestä lapsesta aiheutuva kustannus on yli 44 000 markkaa ja joillakin aloilla lähes 75 000 markkaa, koska äidille maksetaan kolmen kuukauden palkka äitiysloman alussa. Inkeroinen muistuttaa, että tämä ei voi olla vaikuttamatta palveluyritysten palkanmaksukykyyn, työllistämisedellytyksiin ja naisten työmarkkina-asemaan. PT on aiemmin ehdottanut, että vanhempainloma jaettaisiin isän ja äidin kesken niin, ettei toisen osuutta voisi siirtää toiselle.

Kustannusten tasaaminen kirjattiin hallitusohjelmaan

Keittiöleikki

Työelämän tasa-arvo tulisi Inkeroisen mielestä nähdä myös rakenteellisena asiana, johon voidaan vaikuttaa esimerkiksi työnantajien kustannuksia tasaamalla. Inkeroinen patistaakin hallitusta pikaisiin toimiin, sillä kustannusten tasaamisesta on maininta myös hallitusohjelmassa.

Nykyisin työnantaja saa Kelasta korvausta vain perhepoliittisten vapaiden vuosilomakustannuksista, mutta niitäkään ei korvata täysimääräisesti. Korvaus rahoitetaan työnantajan sava-maksulla, jota korotettiin tätä tarkoitusta varten muutama vuosi sitten. Myös korvausmenettely on PT:n mukaan hankala ja byrokraattinen. -On toivottavaa, että kustannusten tasaamiseen kerätyt rahat myös käytetään tähän tarkoitukseen. Nyt maksuja kerätään noin 400 miljoonaa markkaa vuodessa, mutta korvauksia maksetaan vain 100 miljoonaa, Inkeroinen sanoo.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat