Pujottelun SM-tittelit matkasivat tuttuihin osoitteisiin. Ounasvaaran hiihtoseuran Kalle Palander ja Tanja Poutiainen eivät juuri joudu todistelemaan maan parhaan pujottelijan arvonimiään. Palander oli sunnuntaina Kuusamon Rukalla miesten SM-kilpailussa omaa luokkaansa, mutta Poutiainen joutui yllättävän koville naisten kilpailussa.
Päivän yllättäjä oli Palanderin vanavedessä SM-hopeaa laskenut Juuso Aulanko. -Ihan hyvätasoinen SM-kilpailu. Olosuhteet olivat vaikeat, mutta rinne oli hyvin jäädytetty ja saatiin kunnon kisa, Palander jutteli pikkupakkasessa. Aulanko jäi Palanderista 86 sadasosasekuntia. Maailmancup-joukkueeseen kuuluva Jukka Leino hävisi hopean Aulangolle kuudella sadasosalla, neljänneksi sijoittunut Rasmus Laine jäi jo puolitoista sekuntia kärjestä. Aulanko varmisti hopean mainiolla toisella laskullaan. Hän oli siinä Palanderiakin rivakampi kuuden sadasosan verran.
Palander koki Aulangon sijoituksen pienimuotoisena yllätyksenä. -SM-kisoissa tapahtuu aina kaikennäköisiä. Täällä on vaikea pärjätä niiden, jotka normaalisti laskee kovaa. Oli minullekin vaikea kisa, vaikka eroa tulikin ihan kiitettävästi. Periaatteessa kolmen kärki oli se mikä pitikin, Palander ruoti.
Palander suuntaa viikon kuluttua harjoitusleirille Leville. Ohjelmassa on välinetestejä, sillä ensi kaudella maailmancupissa pitää laskea hieman pidemmällä suksella. Rukalla Palanderilla oli alla vielä päättyneen kauden suksimalli. -Keväämmällä testataan vähän enemmän. Olen sitä jo vähän laskenut sisään, mutta uutta mallia on tulossa, tuo oli prototyyppi, Palander kertoi.
Poutiaisen pisti tiukalle Marika Ollikka, joka jäi toisen kierroksen pohja-ajan ansiosta vain 11 sadasosasekunnin päähän. Pronssille pujotellut Jaana-Maarit Välimäki oli myös hyvässä vauhdissa. Välimäki jäi Poutiaisesta 27 sadasosaa.
Ruka, Kuusamo: SM-kilpailut, pujottelu:
Naiset:
1) Tanja Poutiainen 1.21,99 (38,43+43,56),
2) Marika Ollikka 1.22,10 (39,18+42,92),
3) Jaana-Maarit Välimäki 1.22,26 (39,04+43,22),
4) Pia Käyhkö 1.22,58 (39,29+43,29),
5) Eeva Kilpelänaho 1.25,02 (40,27+44,75),
6) Tii-Maria Romar 1.26,26 (40,57+45,69),
7) Johanna Sihvola 1.27,25 (41,11+46,14),
8) Mari Martikainen 1.27,91 (41,75+46,16),
9) Hanna Paulamäki 1.29,54 (43,32+46,22),
10) Sirkku Helke 1.29,94 (42,82+47,12).
Miehet:
1) Kalle Palander 1.15,54 (38,97+36,57),
2) Juuso Aulanko 1.16,40 (39,89+36,51),
3) Jukka Leino 1.16,46 (39,46+37,00),
4) Rasmus Laine 1.17,02 (40,13+36,89),
5) Mika Marila 1.18,21 (41,09+37,12),
6) Tommi Viirret 1.18,97 (41,57+37,40),
7) Eetu Virranniemi 1.19,45 (41,88+37,57),
8) Petteri Kantola 1.19,77 (41,62+38,15),
9) Jouni Pellinen 1.19,87 (42,17+37,70) ja Jukka Rajala 1.19,87 (41,96+37,91).
(MTV3-STT)