Portugalin tukipaketista alustava sopu

Portugalin tukiluottojen reunaehdoista on päästy sopuun. EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n apupaketti nousee odotetusti liki 80:een miljardiin euroon. Asiasta kertoi Portugalin väistyvä pääministeri Jose Socrates.

Portugali on saamassa lisäaikaa budjettivajeensa leikkaamiseen. Budjettialijäämä on tarkoitus kuroa kolmeen prosenttiin vuoteen 2013 mennessä. Lisäaikaa tulee vuosi.

Viime vuonna alijäämä oli 9,1 prosenttia.

Socrates pitää myönnytyksiä voittona Portugalille. Pääministerin mukaan tukipaketin ehdot ovat lievemmät kuin aiemmin Kreikalle ja Irlannille asetetut.

Tukiluottopaketista on tarkoitus päättää euroalueen valtiovarainministerien kokouksessa toukokuun puolivälissä. Suomessa päätöksen tekeminen menee päällekkäin hallitusneuvottelujen kanssa. Brysseliläisen EU-tutkimuslaitoksen johtaja Daniel Gros arvioi aiemmin STT:lle, että apupaketin muodostaminen ilman Suomea on periaatteessa mahdollista.

Portugalissa järjestetään ennenaikaiset parlamenttivaalit kesäkuussa. Pääministeri Socrates erosi maaliskuun lopulla, koska parlamentti kieltäytyi hyväksymästä hallituksen esittämää säästöpakettia.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat