Nousijajoukkue KuPS piti jalkapalloliigan mestaria Hakaa tiukoilla kauden avausottelussa Valkeakosken Tehtaan kentällä, mutta kotimatka Kuopioon alkoi yhden maalin tappion saattelemana. Maalintekijän nimi oli kaikille tuttu, sillä Hakan Valeri Popovitsh teki uransa 143:nnen osuman liigassa.
Popovitshin maali syntyi 20 minuuttia ennen pelin päättymistä komealla laukauksella alakulmaan. Esityön Popovitsin maaliin teki Mikko Innanen.
- Nämä avauspelit ovat aina hieman hankalia, joten voitto oli tärkeintä. Se on sama, monellako maalilla se tulee, maalintekijä Popovitsh tuumi.
KuPS pisti Hakalle hyvin kampoihin läpi ottelun ja voitti esimerkiksi kulmapotkut luvuin 10-3. Pari hyvää maalipaikkaakin kuopiolaisille siunaantui, mutta Mikko Vilmunen oli Hakan maalilla tarkkana.
Hakan päävalmentaja Olli Huttunen odotti joukkueensa ratkaisevan pelin avausjakson paikoista, mutta turha hätäily jätti maalin synnyn vasta pelin loppupuolelle.
- Mielestäni tämä oli erinomainen avauspeli molemmilta joukkueilta. Emme pystyneet ratkaisemaan ottelua ajoissa ja toisella jaksolla KuPS oli ajoittain jopa niskan päällä. Toisaalta kokenut puolustuksemme hoiti tilanteet mallikkaasti. Muutama pelaaja pelasi hieman oudolla pelipaikalla, mutta kaikki hoitivat tehtävänsä kunnialla, Huttunen totesi.
KuPS-luotsi Juha Malinen olisi toivonut taistelusta edes yhtä pistettä.
- Olisin suonut joukkueellemme yhden pisteen. Meillä oli kentällä seitsemän pelaajaa, joille tämä oli ensimmäinen liigaottelu. Se on tietysti hieno asia, mutta toisaalta kokemattomuus näkyi aika ajoin hätäilynä. Turhia virheitä tuli meille enemmän kuin kokeneelle Hakalle. Se kokemuksen puute näkyi tulostaululla, Malinen harmitteli.
Haka - KuPS 1-0 (0-0)
70. Valeri Popovits (Mikko Innanen) 1-0
Erotuomari: Jouni Hietala.
Yleisöä: 1819.
Haka:
Mikko Vilmunen, Jarkko Okkonen, Juha Pasoja, Kalle Eerola (60. Mikko Manninen), Jani Kauppila, Mikko Innanen, Valeri Popovitsh, Toni Lehtinen (86. Janne Salli), Mika Nenonen, Juuso Kangaskorpi, Tommi Torkkeli (76. Jarno Mattila).
KuPS:
Istvan Mitring, Olli-Pekka Itälä, Matti Hurme, Jani Hartikainen, Pyry Kärkkäinen (71. Jussi Heikelä), Tamas Gruborovics, Marko Kivilä (61. Miikka Turunen), Seth Ablade, Pietari Holopainen, Edward Anyamkyegh (v) (78. Berat Sadik), Kalle Parviainen.
(MTV3-STT)