Yksi Virroilla tajuttomana löytyneistä henkilöistä kuoli taloyhtiön parkkipaikalle – toinen kriittisessä tilassa

Kaksi ihmistä löydettiin tajuttomana Virtain keskustassa. Poliisi selvittää, mitä henkilöille on tapahtunut.

Yksi ihminen kuoli Virroilla Pirkanmaalla taloyhtiön parkkipaikalle tiistaina, Sisä-Suomen poliisi kertoi tiedotteessaan.

Lisäksi paikalta vietiin toinen ihminen kriittisessä tilassa sairaalahoitoon.

Molemmat olivat löytyneet tiistaiaamuna tajuttomina taloyhtiön parkkipaikalta Virtain keskustasta. Ulkopuolinen henkilö oli tehnyt asiasta ilmoituksen hätäkeskukseen.

Poliisi sai asiasta tiedon noin puoli seitsemän aikaan aamulla. Aamukahdeksalta poliisi tiedotti, että sillä oli Virroilla meneillään "henkeen ja terveyteen liittyvä" tehtävä.

Ensiavusta huolimatta toinen tajuttomana löytynyt kuoli tapahtumapaikalle. Poliisi kertoi tiistaina, ettei se toistaiseksi epäile asiassa tapahtuneen rikosta.

Poliisi selvittää tapahtumia

Rikoskomisario Kari Aaltio kertoo MTV Uutisille, että tehtävä sai alkunsa ulkopuolisen henkilön hätäkeskussoitosta. Henkilö oli löytänyt kaksi tajutonta henkilöä Virtain keskustan tuntumasta. 

Aaltion mukaan asiasta on nyt aloitettu esiselvitys, jossa pyritään löytämään vastauksia siihen, mitä henkilöille on tapahtunut. Poliisi ei toistaiseksi epäile asiassa rikosta. 

Aaltio ei kommentoi tarkempaa löytöpaikkaa, mutta kertoo, ettei henkilöitä löydetty asunnosta. Hän ei myöskään kommentoi henkilöiden sukupuolta tai tarkkaa ikää, mutta kyse oli täysi-ikäisistä.

Aaltio ei kommentoi myöskään sitä, oliko henkilöissä esimerkiksi jonkinlaisia vammoja tai jälkiä, jotka voisivat selittää tajuttomuutta.

– Selvitämme parasta aikaa, että mikä on johtanut tähän, että on tajuttomana löydetty, Aaltio sanoo.

Juttua on päivitetty 4.4.2023 kello 13.26. Päivitetty tuorein tiedoin henkilön menehtymisestä. 

Lue myös:

    Uusimmat