Lapsi kuoli kuumaan autoon Itä-Suomessa – poliisi: Oli autossa tunteja

Lapsi kuoli kuumaan autoon Itä-Suomessa – tämä tapauksesta tiedetään 2:16
Lapsi kuoli kuumaan autoon Itä-Suomessa – tämä tapauksesta tiedetään.

Alle 15-vuotias lapsi on kuollut kuumuuteen auton sisälle Itä-Suomessa, kertoi poliisi keskiviikkona. Poliisin mukaan autossa ollut lapsi oli eloton, kun auttajat saapuivat paikalle. Autossa oli tuolloin myös huomattavan kuuma. Lapsi oli poliisin tietojen mukaan ollut autossa tunteja.

Lapselle annettiin ensiapua, mutta siitä ei poliisin mukaan ollut enää apua. Kuolemantapaus tapahtui alkuviikosta.

– Tässä murheellisessa tapauksessa ei epäillä rikosta ja poliisi tutkii asiaa kuolemansyyn selvittämisenä, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Simo Hämäläinen

Poliisi ei myöskään täsmennä, minkä ikäisestä lapsesta on ollut kyse. Muutenkaan Hämäläinen ei ota kantaa tilanteen taustoihin ja yksityiskohtiin tai tapahtumien kulkuun täsmällisemmin. Hän sanoo, että lapsi oli ollut autossa huomattavan pitkän ajan.

– Tämänhetkinen käsitys on, että puhutaan tunneista, Hämäläinen sanoo MTV Uutisille.

MTV Uutisten tietojen mukaan onnettomuus tapahtui Kontiolahdella, ja kuollut lapsi oli alakouluikäinen. Poliisi ei ole kuitenkaan vahvistanut näitä tietoja. 

Rikoskomisario Hämäläinen kertoo Helsingin Sanomille, että lapsi ei ollut taapero eikä myöskään liikuntarajoitteinen. 

–  Henkilö on ollut siinä iässä, että hän on pystynyt itsenäiseen toimintaan ja itsenäisiin ratkaisuihin, Hämäläinen kertoo.

Poliisi jatkaa lapsen kuolemansyyn tutkintaa.

–  Poliisi ei kerro tapauksesta enempää, sillä kuolemansyyn tutkintaan kuuluvat asiat ovat lain mukaan salassa pidettäviä, toteaa Hämäläinen keskiviikkona aamupäivällä julkaistussa tiedotteessa.

Kontiolahden seurakunnan kirkkoherra Jukka Reinikainen kertoo MTV Uutisille, että seurakunta järjestää menehtyneen lapsen perheelle tänään suruhartauden. Reinikainen sanoo, että menehtyneen lapsen perhettä ja lähipiiriä muistetaan tulevan sunnuntain jumalanpalveluksessa.

Lämpöhalvauksen ensiapuna on kylmä vesi

Poliisi varoittaa, että kesäaikaan autot voivat auringonpaisteen vuoksi lämmetä sisältä moninkertaisiin lukemiin ulkolämpötilaan nähden.

Esimerkiksi lapset tai liikuntarajoitteiset eivät välttämättä pysty itse nousemaan pysäköidystä autosta ulos, jos lämpötila nousee korkealle. Auton sisälämpötila voi kohota nopeasti saunalukemiin kuumana kesäpäivänä.

– Siksi ulospääsy kannattaa varmistaa esimerkiksi jättämällä ikkuna auki, Hämäläinen muistuttaa.

Lue myös:

    Uusimmat