Ranska 1998. Ohjaus: Nicole Garcia. Käsikirjoitus: Nicole Garcia ja Jacques Fieschi. Tuotanto: Alain Sarde. Kuvaus: Laurent Dailland. Leikkaus: Luc Barnier ja Francoise Bonnot. Pääosissa: Catherine Deneuve, Emmanuelle Seigner, Jean-Pierre Bacri, Jacques Dutronc, Berhard Fresson. Kesto: 120 min.
Nicole Garcian ranskalaisdraama sukeltaa kiehtovaan mutta harvoin käsiteltyyn jalokivikauppiaiden maailmaan, missä kivien lisäksi arvossaan ovat huippuosaaminen, maine ja kunnia. Elokuva on yhdistelmä rikostarinaa ja psykologista ihmiskuvaa, eikä aivan onnistunut sellainen: suuntaa ei kunnolla tahdo löytyä missään vaiheessa. Paljon pelastaa kuitenkin teoksen ehdoton dynamo, upea Catherine Deneuve, joka palkittiin Venetsian filmijuhlilla parhaasta naispääosasta.
Marianne Malivert (Deneuve) on aikoinaan ollut kunnianhimoinen ja arvostettu jalokivikauppias, joka nyttemmin on vaipunut alkoholistiseen horteeseen ja viettää suurimman osan ajastaan parantolassa. Kun hänen aviomiehensä, maineikas jalokiviliikkeiden johtaja Vincent Malivert (Fresson), yllättäen kuolee, naisen on pakko havahtua alennustilastaan ja ryhtyä selvittämään sekä nykyisyyttään että menneisyyttään. Mariannen aikanaan ajanut hunningolle mies, Battistelli (Dutronc), on pettänyt hänet sekä rakastettuna että bisneskumppanina, ja miehensä jäämistöstä löytämiensä huippuarvokkaiden timanttien myötä Marianne näkee tilaisuutensa vihdoin kostaa. Tilannetta sekoittaa kuitenkin nuori ja kaunis Nathalie (Seigner), joka joutuu juonitteluissa välikäteen ja jossa Marianne tunnistaa itsensä nuorempana.
Raitistumisensa eteen raivokkaasti taistelevan Mariannen moraalinen dilemma asettaa vastakkain kostonhimon ja anteeksiannon, ahneuden ja pyyteettömyyden, hyväksikäytön ja rakkauden. Mukana pyristelee myös naiseen rakastunut ulosmittaaja Jean-Pierre (Bacri), joka edustaa maanläheistä eettisyyttä rahanhimon ja petosten leimaaman ympäristön keskellä.
Varsin moniaineksista keitosta raskauttaa juonellinen sekavuus, josta pitkäpiimäisyyskään ei ole kaukana. Puhelias elokuva ei osaa valita, keskittyäkö jalokivien outoon maailmaan käytäntöineen ja lainalaisuuksineen, Mariannen kehityskertomukseen vaiko rikkinäisten ihmissuhteiden kuvaukseen yleisemmällä tasolla: kaikkien näiden sinänsä kiinnostavien aiheiden välillä hortoillaan kuin eksyksissä, jolloin mikään ei kunnolla onnistu koskettamaan. Paitsi Catherine Deneuve. Hänen kaikennähneiltä, edelleen tyrmääviltä kasvoiltaan kuvastuvat tunneskaalat saavat kylmät väreet selkäpiihin.
Place Vendome onkin katsomisen arvoinen kokemus herkkien näyttelijäsuoritustensa ja tilannetajunsa vuoksi; vaikka kokonaiskuva jää epäselväksi, yksittäiset kohtaukset ovat täynnä tiukaksi punottua latausta.
Teksti: Tuuve Aro