Pikkulapset yhä useammin hammaspeikon uhriksi

Reikiä ilmenee yhä useammin ja entistä nuoremmilla lapsilla. Samaan aikaan lasten hammashoitomenoja leikataan.

Lasten hampaiden kunto on heikkenemässä. Paha reikiintyminen on yleistynyt entistä nuoremmilla ja pienimmät potilaat ovat vasta sylilapsia. Ongelmat myös kasaantuvat samoille lapsille.

- Hyvin paljon on perheitä, joiden lasten hampaat on erinomaisessa kunnossa, mutta sitten toisinpäin aika paljon sellaisia lapsia, joilla reikiä on paljon, joltain kolmivuotiaalta saattaa esimerkiksi olla kaikki hampaat reikiintyneet, kertoo Vantaan johtava ylihammaslääkäri Jorma Suni.

Samaan aikaan lasten hammashoitoa on vähennetty tuntuvasti. Aiemmin tarkastuksissa käytiin vuosittain, nykyisin esimerkiksi Tampereella, Jyväskylässä ja Helsingissä on siirrytty malliin, jossa hampaat tutkitaan 1-3 vuoden välein.

- No sillon 2000-luvun alussa jo varauduttiin siihen, että hammashuoltoon oli tulossa niin sanottu hammashuoltouudistus, jonka myötä koko väestö halutessaan voi tulla terveyskeskushammashuoltoon. Sillon jo keskityttiin siihen, että hoidetaan sairaita eikä juoksuteta terveitä tarkastuksissa, valoittaa Helsingin johtava ylihammaslääkäri Seija Hiekkanen tilanteen kehitystä.

Pelkkä tarkastusten lisääminen ei hampaita kunnossa pitäisi, vaan karieksen karkotus vaatii myös omatoimisuutta. Pulma onkin se, että ongelmat keskittyvät. Jos lapsella reikiä siis on, niitä on yleensä paljon.

Jotain saattaisi näillekin tapauksille olla tehtävissä. Tekijöitä ei kuitenkaan ole. Hoitotakuun myötä jonot ovat vain pidentyneet.

- Meillä on kolmessa kuukaudessa hoitojono kasvanut lähes 4000 potilaaseen, ja se on aika huolestuttava ilmiö, toteaa Suni.

Tämä näkyy siis myös lasten hoidossa; resurssipulassa tarkastuksia joudutaan yhä useammin siirtämään.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat