Pikalainayhtiöt säätelevät itse toimintojaan

Moni on joutunut vaikeuksiin, sillä lainaa on saanut keskellä yötäkin vaikka kaverin kännykällä. Todellista vuosikorkoa ei ole mainoksissa kerrottu.

Neljä pikaluottoja myöntävää yritystä ryhtyy itse sääntelemään toimintojaan. Yritykset aikovat jatkossa ilmoittaa pikavippien todellisen vuosikoron, vaikka laki ei sitä vaadikaan. Lisäksi yritykset eivät enää lainaa rahaa yöaikaan.

Uudet säännöt eivät kuitenkaan kosketa suurinta osaa alan yrityksiä, eikä lainmuutosta ole lähiaikoina tulossa.

Moni on joutunut vaikeuksiin, kun lainaa on saanut ottaa yötäpäivää, eikä todellista korkoa ole mainostettu. Myös kaverin puhelimella on voinut pikalainan tilata. Nämä ja monet muut seikat ovat saaneet osan alan toimijoista perustamaan yhdistyksen, joka lupaa tehdä paremmin.

- Yhdistyksen jäsenet tulevat sitoutumaan muun muassa vuosikoron näyttämiseen. Me haluamme edistää EU:n rahanpesun vastaisen direktiivin toteutumista ja yhtiöiden taustahenkilöiden luotettavuutta, sanoo Ferratum Groupin hallituksen puheenjohtaja Jorma Jokela.

Moni taho, eduskuntaa myöten onkin vaatinut, että pikavippeihin tulee puuttua järeämmillä otteilla eikä tyytyä yritysten hyvään tahtoon.

- On ihan hyvä että näin tehdään, alallahan on toimijoita jotka toimivat ihan oikein. Se ei kyllä poista sitä, että lakeja myös pitää muuttaa niin, että todellinen vuosikorko ilmoitetaan, ja että nämä yhtiöt rekisteröidään, kertoo talousvaliokunnan pj Jouko Skinnari eduskunnasta.

Lakiesitystä ei tälle eduskunnalle tullut, mutta paimenkirjeitä on lähetelty ja ihmisiä valistettu. Pikavipeille riittää kuitenkin kysyntää. Monelta unohtuu korko siinä tilanteessa, kun rahasta on puute ja joku sitä jakaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat