Piirainen: Ollille järjestetään halutessaan ammattiapua

Jari Piirainen, kuva: MTV3
Jari Piirainen, kuva: MTV3
Julkaistu 18.07.2008 15:52(Päivitetty 18.07.2008 16:02)

Hiihtoliitto ei toimitusjohtaja Jari Piiraisen mukaan suunnittele rangaistuksia rattijuopumuksesta epäillylle mäkihyppääjä Harri Ollille. Hiihtoliitto on valmis tukemaan ongelmahyppääjää tarvittaessa ammattiavun turvin.

- Se (lisärangaistus) ei ole tässä tilanteessa lainkaan ensimmäinen tarvittava ajattelumalli. Jos osoittautuu, että hän on rattijuopumukseen syyllistynyt, ja sitten lisäksi törkeä ylinopeus, niin hän tulee saamaan siitä tekonsa mukaiset rangaistukset siviilioikeudessa ja tulee ne kärsimään aikanaan, Piirainen kommentoi MTV3:lle.

- Sen sijaan että Hiihtoliitto miettisi lisärangaistuksia, tulee pohtia, miten miestä voitaisiin auttaa niin, että hän saisi elämänsä sellaiseen järjestykseen, että hän voisi suunnata energiansa erityisesti huippu-urheiluun. Olli on kiistatta yksi maailman lahjakkaimpia mäkihyppääjiä. Jos meistä siihen apua on, niin tulemme sitä apua myöskin tarjoamaan, mutta sen täytyy tietysti lähteä hänestä itsestään, Piirainen jatkoi.

Piiraisen mukaan Ollin tapauksessa on mahdollista turvautua asiantuntija-avun käyttöön, mikäli Olli itse osoittaa siihen halua.

- Se täytyy katsoa tapauskohtaisesti, mutta se voi olla ulkopuolisten asiantuntijoiden esim. psykologien käyttöä. Avun haluamisen täytyy kuitenkin lähteä hänestä itsestään. Toivon, että tämä episodi viimeistään avaa Harrin silmät tajuamaan, että näin ei kannata jatkaa. Jos tästä ei ota opikseen, niin ennusmerkit ovat kyllä aika huonot.

Piiraisen mielestä tapaus ei riitä syyksi Ollin erottamiseen mäkihyppymaajoukkueesta.

- Ei minun mielestäni. Mäkihypyn ja yhdistetyn lajivaliokunta tulee asiaa vielä pohtimaan omalta osaltaan ja päävalmentaja Janne Väätäinen on varmasti oman näkemyksensä asiassa esittämässä, sillä hän kaikkein lähimpänä seuraa urheilijoiden edesottamuksia. Meillä on ennakkotapaus Kalle Palanderista, jonka vastaavanlainen tapaus tuli ilmi myöhemmin hänen kirjansa julkistamisen yhteydessä, ja tuossakin tapauksessa siviilioikeudellisten rangaistusten katsottiin riittävän, Piirainen totesi.

Piirainen kertoi Hiihtoliiton olevan selvästi huolissaan Harri Ollin käytöksestä.

- Ainakin henkilökohtaisesti se on se kaikkein suurin huolenaihe, että toivottavasti nuoren miehen kurssi saadaan käännettyä hänen omilla toimenpiteillään, hän ottaa itseään niskasta kiinni, ja nähdään tulevaisuudessa menestyksellistä Harri Ollia hyppyrimäessä, Piirainen sanoi.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Hiihtolajit