Pihlakoski pyrkii Euroopan yleisurheiluliiton hallitukseen

Antti Pihlakoski, kuva: Michael Steele
Antti Pihlakoski, kuva: Michael SteeleGetty
Julkaistu 14.02.2007 17:03(Päivitetty 14.02.2007 17:04)

Suomen urheiluliiton puheenjohtaja Antti Pihlakoski on ehdolla Euroopan yleisurheiluliiton EAA:n hallitukseen. Hallituksen 13 paikkaa tavoittelee 22 ehdokasta, ja valinnat tehdään 14. huhtikuuta Ranskan Cannesissa kokoontuvassa liiton kongressissa.

Hallituspaikat ovat haussa vuosiksi 2007-2011. Pihlakosken mielestä nimenomaan Euroopan liitto on avainasemassa, kun yleisurheilua kehitetään. EM-kisojen rytmin tihentäminen kahden vuoden kiertoon on arvokas tavoite, vaikka Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF ei olekaan siitä järin innostunut, koska se vaatisi MM-kisatahdin harventamista.

- Kilpailujärjestelmien kehittäminen nimenomaan eurooppalaisesta näkövinkkelistä on asia, jota ei kaikissa Euroopan maissakaan kunnolla ymmärretä, Pihlakoski miettii.

Vaikka Pihlakoski pyrkii kansainvälisiinkin luottamustehtäviin, Urheiluliiton puheenjohtajuus on yhä hänelle pääroolissa.

Kongressissa on edessä myös puheenjohtajavaali, sillä sveitsiläisen Hansjörg Wirzin kausi on katkolla. Wirzin haastaa ukrainalainen Valeri Borzov, entinen pikajuoksun olympiavoittaja. Pihlakosken arvion mukaan Borzov jää puheenjohtajakisassa telineisiin, ja Wirz jatkaa liiton johdossa.

Carl-Olaf Homen on EAA:n kunniapuheenjohtaja. IAAF:n johtoelimissä on myös suomalaisedustus, sillä Ilkka Kanerva kuuluu kansainvälisen lajiliiton hallitukseen.

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu