Pihalla

Pihalla
Pihalla
Julkaistu 22.10.2009 12:27

Suomi 2009. Ohjaus: Toni Laine. Käsikirjoitus: Petja Peltomaa ja Sanna Reinumägi. Tuotanto: Aleksi Bardy. Kuvaus: Konsta Sohlberg. Leikkaus: Aleksi Raij. Pääosissa: Sibel Kekilli, Mikko Leppilampi, Sanna-June Hyde, Teemu Palosaari, Matleena Kuusniemi, Pihla Viitala, Mari Perankoski. Kesto: 93 min.

Onhan se hienoa, että Suomessa tehdään kansainvälisiä elokuvia. Sellainen ainakin kovasti yrittää olla Toni Laineen esikoispitkä Pihalla, jossa puhutaan suomen lisäksi saksaa ja englantia. Pääosassakin hehkuu ihka oikea saksalaistähti.

Valitettavasti kansainvälisyys ei kuvaa elokuvan laatua. Pikemminkin saksalaisyhteys ja siitä seuraava kielipuolisuus korostavat hämmentävän kömpelöä kotikutoisuutta, jollaista nykyisin näkee valkokankaillamme jo harvemmin. Kuitenkin tuottajana on toiminut kokenut Aleksi Bardy.

Laine on aiemmin kunnostautunut lähinnä Salattujen elämien ohjaajana, ja sen ikävä kyllä huomaa. Hän on pestannut keskeisiin osiin tuon loppumattoman moskavanan näyttelijöitä ja tyyli on tv:stä tuttu. Yhtaikaa lattea ja töksähtelevä. Sekä ohjaaja että käsikirjoittajat Petja Peltomaa ja Sanna Reinumägi ovat olleet pahasti, niin, pihalla.

”Romanttiseksi draamakomediaksi” itsensä luokittelevan elokuvan heikoksi plussaksi voi lukea naisnäkökulman. Se kertoo nuoresta saksalaisäidistä Laurasta (Sibel Kekilli), joka muuttaa Suomeen miehensä Arton (Teemu Palosaari) työn perässä. Arton rampatessa duunimatkoilla Laura jää vaavin kanssa yksin. Yllätys yllätys, marraskuinen Tampere on tosi kylmä ruma ja kauhea, ihmisiin mahdotonta tutustua ja kielimuurit korkeat. Mikä vielä yllättävämpää, markettihyllyjen välistä astuu Tero (Mikko Leppilampi). Hän on sekä komea että karismaattinen että rokkari.

Mutta kun Arto on kumminkin kiltti ja kunnollinen! Toisaalta Terolla on nahkatakki ja kitara! Suurisilmäisen Lauran pää on aivan pyörällä. Vaivaannuttavaa kolmiodraamaa sotkevat uusi ystävä Riina (Sanna-June Hyde), joka hänkin on kiinnostunut ihqun Teron suklaasilmistä, sekä yksinhuoltajaäitien kotkottava kanalauma (Matleena Kuusniemi, Pihla Viitala ja Mari Perankoski). Näiden tunkiolla Leppilampi kukkoilee.

Aivan kuin osoittelevassa dialogissa ei olisi tarpeeksi, tapahtumat on taustoitettu tasaisin välein englanninkielisillä siirappikipaleilla. Niiden sanat paljastavat, mitä katsojan kussakin kiperässä tilanteessa tulisi tuntea.

Saksalaisesta Suoraan seinään -menestyksestä (2004) muistettava Sibel Kekilli on selvästi lahjakas ja tekee Laurana olosuhteisiin nähden oivaa työtä. Tosin hänen englantinsa on miltei vielä kiusaannuttavampaa kuin suomalaisnäyttelijöiden. Kyvykkäät konkarikomediennet, kuten Perankoski ja Kuusniemi, on saatu sätkimään amatöörimäisesti muka-hauskoiksi kirjoitetuissa kohtauksissa. Se vaatii jo erityistaitoa.

Teksti: Tuuve Aro

Katso elokuvan traileri .

Tuoreimmat aiheesta

Elokuvat