Petra Olli paini EM-pronssia

Petra Olli tuulettaa pronssiottelun voittoa.
Petra Olli tuulettaa pronssiottelun voittoa.LEHTIKUVA
Julkaistu 01.04.2014 20:03(Päivitetty 01.04.2014 22:57)

MTV SPort - STT

Painija Petra Olli nappasi tänään Vantaalla uransa ensimmäisen aikuisten arvokisamitalin. Olli pääsi juhlimaan kotiyleisön edessä EM-pronssia naisten alle 58-kiloisten sarjassa.

Pronssiottelussa 19-vuotias Olli päihitti saksalaisen Luisa Niemeschin 5-2.

- Tahmea alku, kaveri johti aika kauan. Onneksi sain käännettyä ottelun, Olli kertoi.

- Toivottavasti mitalille tulee jatkoa.

Junioreissa Olli on rohmunnut kolme EM-kultaa ja kaksi MM-pronssia.

Vantaan EM-molskilla Olli eteni välieriin kaatamalla Puolan Katarzyna Michalakin ylivoimaisesti 11-0 ja Unkarin Marianna Sastin viimeisen pisteen turvin 2-2. Välierissä Venäjän Valeria Koblova Zholobova kukisti suomalaisen 8-1.

Olli kertoi, ettei ehtinyt ottaa iltapäivällä edes päiväunia, koska hänen 11-vuotias pikkuveljensä Perttu soitti torvea painijan majapaikan lähellä Tikkurilassa.

Olli on kotoisin Lappajärveltä ja edustaa seuratasolla Lappajärven Veikkoja.

EM-kilpailut, vapaapaini, Vantaa:

Naiset
48 kg: Sarianne Savola-Nadezda Fedorova Venäjä sv. (ajassa 5.54).
58 kg: Petra Olli Suomi-Katarzyna Michalak Puola 11-0, Olli-Marianne Sastin Unkari 2-2
Välierä: Valeria Koblova Zholobova Venäjä-Olli 8-1.
Pronssiottelu: Olli-Luisa Niemesch Saksa 5-2.

Miehet
97 kg: Abdusalam Gadisov Venäjä-Jere Heino Suomi 12-1, William Harth Saksa-Heino 4-1.

Olli EM-välierästä pronssiotteluun

Olli paini EM-välieriin