Perhe luuli tuhkanneensa lemmikkikissansa – jo samana iltana selvisi kiusallinen erehdys
Perhe yllättyi totaalisesti, kun heidän kuolleeksi olettamansa lemmikkikissa saapuikin yllättäen takaisin kotiin.
Belfastilainen SineadO'Cleirigh perheineen vei vahingossa väärän kissan tuhkattavaksi. Heidän oma kattinsa tallusteli kotiovelle vielä samana iltana. Hämmentävästä sekaannuksesta kertoo muun muassa Belfast Live -sivusto.
Olettivat kissansa kuolleen
Aviomies Freddy kertoo olleensa varhain eräänä aamuna matkalla salille ennen töitä, kun hän huomasi tien sivussa kuolleen mustan kissan. Häen mielestään se näytti aivan samalta kuin heidän 14-vuotias Simba-kissansa, joka oli ollut koko yön omilla teillään.
Kotiin päästyään hän kertoi löydöstään Sineadille. Viranomaiset hakivat kissan ja toivat sen heille näytille, sillä sen tutkailu ei ollut tien varressa mahdollista.
– Sinead oli 98-prosenttisen varma siitä, että se oli Simba.
Kissa tuhkattiin ja hautakivi laitettiin tilaukseen
Sinead ja perheen 17- ja 5-vuotiaat pojat olivat murheen murtamia. Rakkaan perheenjäsenen poismeno tuntui heistä todella pahalta.
Freddy, Sinead ja lapset halusivat edesmenneen lemmikkinsä saavan kunniakkaan kohtelun, joten he veivät sen eläinlääkärille tuhkattavaksi He tilasivat sille muistokiven laitettavaksi talon puutarhaan.
Kissa palasikin kotiin
Kun perhe samana iltana suri Simban poismenoa, kissa yllättäen ilmestyikin takaisin kotiin. Sen huomasi ensimmäisenä perheen 17-vuotias poika, joka oli pihalla saattamassa tyttöystäväänsä autolle.
Perheen poika nauroi tapahtuneelle sometilillään. Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
– Tajusimme vieneemme väärän kissan tuhkattavaksi ja aloimme selvittää sosiaalisen median avulla, kenelle se kuului. Löysimme tyypin, joka asuu aika lähellä meitä ja jonka kissa oli ollut kadoksissa muutaman päivän, Freddy kertoo.
Menehtyneen kissan perheelle vietiin myöhemmin sen tuhkat.
Tapauksen myötä perhe on saanut osakseen runsaasti huomiota. Vaikka erehdys voi Freddyn perheen kannalta kuulostaa hassulta, hän toivoo ihmisten muistavan myös tämän toisen perheen, jonka rakas lemmikki menehtyi.
– Toivomme heidän olevan ok. Ajatuksemme ovat heidän kanssaan.
Lähteet: Belfast Live, Daily Mail
Uusimmat
-
22:42
Liverpool nousi Valioliigan kärkipaikalle – Manchester United konttasi nolosti kotonaan
-
22:39
Kolmea ihmistä ammuttu Ruotsissa – poliisi jahtasi useita naamioituneita epäiltyjä
-
22:26
Kehrääminen on nyt nosteessa – näin syntyy villalankaa koiran karvasta
-
22:11
Himohamstraaja hautautui tavaroidensa alle ja kuoli
-
22:05
Iranissa alkoi oikeudenkäynti vankeudessa pitkään virunutta ruotsalaisdiplomaattia vastaan
-
21:36
Kolme kuollut liikenteessä lauantaina – liukas tienpinta ja lumipölly huonontavat ajokelia
-
21:29
Rikard Grönborg ärähti HPK-valmentajan puheista – syytti vastustajan pelaajaa saalistamisesta
-
21:01
Hjallis Harkimo yllätti itsenäisyyspäivänä – esitteli kaunottaren Linnan juhlissa
-
20:30
Eikö uni tule? Banaani ja nämä muut ruuat toimivat melatoniinin tavoin
-
20:15
Puolisoaan pahoinpidellyt mies tempaisi moottorisahan käteensä ja uhosi: "Kohta alkaa lihanpalat lentämään"
-
20:09
Seela Sella paljasti Sami Sykölle yllättävän asian Linnan juhlien buffetpöydässä
-
19:54
Ilves oli romahtaa jälleen! Myös Lukko selvisi säikähdyksellä
-
19:49
Nyt jysähti! Suurseura Bayern München murskattiin hurjin lukemin
-
19:46
Mies kuoli henkilöautojen nokkakolarissa Vihdissä
-
19:42
Kaksi kuoli ohituskolarissa Uudessakaarlepyyssä
-
19:06
Itärajalla on silmänsä ja korvansa, mutta voidaanko jokaista kilometriä valvoa jatkuvasti? Eversti kertoo MTV:lle, kuinka ainutlaatuinen tilanne nyt on
-
19:02
Kalervo Kummola latasi kovaa tekstiä kohuratkaisusta: "Täynnä vellihousuja"
-
19:02
Katri Helena ja Tommi Liimatainen yhteishaastattelussa – kertovat "perheyrityksestään"
-
18:50
Mikä huumorintajussa vetää puoleensa? Piirre viestii myös muuta kumppaniehdokkaasta
-
18:29
Nyt puhuu hiihtofinaalissa ladulla sekoillut ruotsalaispomo – sakkoa tulee: "Olen vihainen itselleni"
-
Lataa lisää