Pendolinot törmänneet Tampereella toisiinsa, kuva näyttää tuhot: "Tyhjät junat ottivat osuman" – turman syytä selvitetään

Pendolinot osuivat toisiinsa Tampereella – tältä näyttää törmäyspaikalla 1:58
Pendolinot osuivat toisiinsa Tampereella – tältä näyttää törmäyspaikalla

Kaksi Pendolino-junaa on törmännyt toisiinsa Tampereen rautatieasemalla aamulla, VR vahvistaa MTV Uutisille.

VR:n mukaan kolarista ei aiheutunut henkilövahinkoja. Turma sattui junien siirtämisen yhteydessä vaihtoraiteilla.

– Pari Pendolinoa on törmännyt vaihtotöiden yhteydessä. Täysin tyhjät junat ottivat toisiinsa osuman. Niissä kun ei ollut matkustajia, niin ei aiheutunut mitään vaaratilannetta, kertoo VR:n viestintäpäällikkö Janna Viisterä MTV Uutisille.

Tapauksesta on Viisterän mukaan ilmoitettu Traficomille ja Onnettomuustutkintakeskus Otkesille.

Viisterä ei osaa sanoa, mikä tilanteen on voinut aiheuttaa.

– Selvittelemme ensin VR:n sisällä tämän tilanteen.

Tilanne sattui aamulla ja sen myötä yksi juna Tampereelta Turkuun on jouduttu perumaan. Juna olisi lähtenyt liikkeelle yhdeksän aikaan. Myös Turusta Tampereelle yhden aikaan tuleva juna on on peruttu.

– Liikennevaikutukset jäävät hyvin maltillisiksi, Viisterä sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat