Pelastushelikopterit pulassa

Pelastuskoptereiden tukiyhdistyksissä pelätään toiminnan romahtavan tai ainakin näivettyvän pahasti ensi vuonna, kun vastuu päärahoituksesta siirtyy valtion kontolle. Asiasta kirjoittaa Keskipohjanmaa.

Budjetoitu 11,8 miljoonaa euroa ei lehden mukaan missään tapauksessa riitä pyörittämään roottoreita ja takaamaan viidelle tai kuudelle yksikölle ympärivuorokautista lähtövalmiutta.

Nykymallin mukaan Raha-automaattiyhdistys (RAY) maksaa viulut 60-prosenttisesti. Lopun yhdistykset haalivat lahjoituksista eli myymällä yksityisille kansalaisille tukituotteita telemarkkinoinnin kautta.

Oulusta operoivan, tiistaina 15 vuotta täyttäneen Sepen hallituksen puheenjohtajan, kälviäläisen Pertti Hannuksen mukaan nyt roikutaan kuilun partaalla. Hän epäilee, ettei kansan karttuisa käsi enää jatkossa avaudu

– Rahoitusaukko on ammottava. Koko maan kattavan järjestelmän ylläpitoon tarvitaan noin 18 miljoonaa euroa, Hannus tietää lasketun.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat