Pekka Sauri: Onnistumisen kulttuuri tuottaa masennusta

Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtaja Pekka Sauri näkee suomalaisten masentumisen taustalla onnistumisen kulttuurin aiheuttamat paineet. Hän kehottaa jokaista laskemaan rimaa, jos oman elämän haaveet karkaavat liian kauas.

- Mielenterveysongelmat eivät ole tällä vuosikymmenellä lisääntyneet, mutta masennus on yleistynyt. Samaan aikaan itsemurhien määrä on laskenut kolmanneksella. Yksi tulkinta on se, että nyt puhutaan enemmän masennuksesta eikä se enää välttämättä johda itsemurhan kaltaiseen äärimmäiseen tekoon, Sauri arvioi MTV:n SuomiAreenassa.

- Minun mielestäni masennuksen sisällöstä olisi tärkeä puhua. Käsitykseni on, että se masennus johtuu usein odotusten ja toteutuneen elämän ristiriidasta, joka tuottaa pettymystä, syyllisyyttä ja häpeää. Meillä vallitsee onnistumisen kulttuuri ja meille esitellään onnistuneita suomalaisia ihmisiä. Siitä voi seurata monelle riman nousua. Jokaisen tulisi miettiä, kuinka korkealla tämä oman onnistumisen rima on. Tärkeämpää on päästä oman riman yli kuin tehdä limboamisen maailmanennätys. Kannattaa asettaa sellaisia tavoitteita, joita voi saavuttaa ja sen jälkeen voi aina asettaa uusia päämääriä. Pienet elämän askeleet ovat tärkeitä.

Sauri korostaa, että yhteiskunnan tehtävänä on tarjota apua masentuneelle mahdollisimman pian.

- Mielestäni yleinen keskusteluilmapiiri on parantunut viime vuosina merkittävästi ja apua on aiempaa helpompaa lähteä hakemaan. Myös Kela pystyy nykyisin tarjoamaan entistä enemmän kuntouttavaa psykoterapiaa.

- Masennusta on usein vaikea tunnistaa ja ihminen sopeutuu monenlaiseen elämään. Uskon, että Suomessa on paljon ihmisiä, jotka joka aamu tsemppaavat itsensä liikkeelle ja tavallaan kävelevät masennuksensa yli. Tätä rimaa tulisi laskea. Meillä on vahva kärsimisen ja kestämisen perinne, mutta asioista olisi tärkeää päästä puhumaan. Tunnistaminen on korkein kynnys masennuksen hoitamisessa.

Saurin mukaan erityisen tärkeää on se, että hoitopuolella kehitetään kuntoutusta.

- Apu ei saa jäädä siihen, että annetaan lääkeresepti. Mielialalääkkeet helpottavat monen elämää, mutta jokaisen pitäisi saada myös mahdollisuus arvioida omaa elämäänsä ja pettymyksen todellisia syitä.

Lue myös:

Katso SuomiAreenan keskustelutilaisuus.

Lue myös:

    Uusimmat