Parhaat kaverukset Bob ja Doug laukaistaan huomenna avaruuteen – astronautit pääsevät tekemään historiallisen matkan yhdessä: "Olen onnekas"

Astronautti-kaveruksien tarina on melkoisen harvinainen – pääsevät nyt yhdessä avaruuteen 0:55
Astronautti-kaveruksien tarina on melkoisen harvinainen – pääsevät nyt yhdessä avaruuteen.

Kaksi astronauttia aloittaa matkansa kohti kansainvälistä avaruusasemaa keskiviikkona 27. toukokuuta. Molemmat ovat kokeneita astronautteja ja mikä parasta, vielä parhaita ystäviä, kertoo BBC.

NASA ja SpaceX laukaisevat huomenna miehitetyn raketin Yhdysvaltojen maaperältä ensimmäistä kertaa lähes kymmeneen vuoteen.

Astronautit Robert "Bob" Behnken, 49, ja Douglas "Doug" Hurley, 53, matkustavat Space X:n Crew Dragon nimisellä kapselilla. Päällikön tehtävää he suorittavat poikkeuksellisesti yhdessä.

NASA on valinnut matkaan kaksi kokeneinta astronauttiaan, jotka ovat myös pitkäaikaisia ystäviä.

– Olen onnekas, kun saan lentää parhaan ystäväni kanssa. Uskon, että on aika moni haluaisi kokea saman, Hurley sanoo.

Paljon on miesten elämässä tapahtunut sitten ensimmäisen avaruuslennon.

– Ensimmäisellä lennolla minulla ei vielä poikaa. Olen todella innoissani, että pääsen jakamaan tämän kokemuksen hänen kanssaan, hän kertoi.

Myös miesten puolisot ovat astronautteja

Kun alus laukaistaan kohti korkeuksia, miesten puolisot tietävät tarkalleen, miltä heistä tuntuu. Nimittäin hekin ovat astronautteja.

Hurleyn vaimo, Karen Nyberg, on lentänyt avaruuteen kahdesti. Tänä vuonna hän jäi eläkkeelle. Pariskunta kertoo, että avaruuslennot ovatkin olleet isossa roolissa heidän 10-vuotiaan poikansa lapsuudessa.

Nyberg esimerkiksi aloitti harjoittelun tulevaa avaruusmatkaa varten lapsen ollessa vain muutaman kuukauden ikäinen.

– Kirjaimellisesti siitä päivästä lähtien, kun poikamme on ollut riittävän vanha ymmärtääkseen asioita, hän on ollut joko matkalla Venäjälle tai jutellut äitinsä kanssa Skypessä. Niin vain asiat silloin olivat, Hurley kertoo.

Behnken puolestaan on naimisissa astronautti Megan McArthurin kanssa. Heillä on yksi poika.

McArthur on tällä hetkellä yksi potentiaalisimmista ehdokkaista kuulennolle, jonka NASA on suunnitellut vuoteen 2024. Samalla hän olisi ensimmäinen kuussa käynyt nainen.

Koko nelikko samalta vuosikurssilta

Hurley, Behnken, Nyberg ja McArthur valmistuivat kaikki samalta astronauttien vuosikurssilta vuonna 2000. He ovat myös olleet toistensa häissä. 

Miesten kerrotaan olevan niin tottuneita toistensa seuraan, että se on melkein pelottavaa. He esimerkiksi pystyvät lukemaan toistensa kehonkieltä ennennäkemättömällä tavalla.

– Olemme tehneet tätä niin kauan yhdessä, että tuntuu kuin omistaisi toisen parin käsiä, Behnken veistelee.

– Tiedän välittömästi, jos en ole tehnyt jotain asiaa oikein. Hänellä ei nimittäin ole pokerinaamaa, Hurley jatkaa.

Yksi unelmista toteutumassa 

Kaveruksista vanhempi on kotoisin Apalachin kylästä, New Yorkin osavaltiosta.

– Se on hieno, pieni kaupunki. Siellä ei ollut edes liikennevaloja ennen kuin menin yliopistoon, Hurley kertoo.

Behnken on kotoisin St Louisin esikaupungista, Missourista. Hän työskenteli nuorena rakennuksilla, kunnes tajusi, ettei ulkotyöskentely ollut häntä varten.

Molemmat miehistä pääsivät yliopistoon armeijan stipendillä ja ovat valmistuneet teknillisestä korkeakoulusta. Molemmat myös kouluttautuivat armeijan koelentäjiksi, eri kouluissa kylläkin.

Hurley ja Behnken valittiin astronauttiehdokkaiksi kolme vuotta ennen kuin Columbia alus rikkoutui palatessaan maan ilmakehään. Onnettomuudessa kuoli seitsemän ihmistä. Tämän katastrofin jälkeen NASA päätti siirtää avaruusasemien kuljetuksen yksityisille yrityksille.

Huhtikuussa 2018 julkaistiin, että Hurley ja Behnken tulevat olemaan ensimmäiset ihmiset SpaceX:n kyydissä.

– On varmaankin jokaisen koelentäjän unelma lentää upouudella avaruusaluksella, Behnken sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat