Saksa/Ranska/Espanja 2006. Ohjaus: Tom Tykwer. Käsikirjoitus: Andrew Birkin, Bernd Eichinger, Tom Tykwer – Patrick Süskindin samannimisestä romaanista. Tuotanto: Bernd Eichinger. Kuvaus: Frank Griebe. Leikkaus: Alexander Berner. Musiikki: Reinhold Heil, Johnny Klimek, Tom Tykwer. Pääosissa: Ben Whishaw, Dustin Hoffman, Alan Rickman, Rachel Hurd-Wood, John Hurt. Kesto: 147 min
Kuva kertoo tunnetusti enemmän kuin tuhat sanaa, mutta kaikkeen ei visuaalinenkaan ilmaisu pysty. Miten näyttää se, miltä kuulas iho tai verenpunaiset ruusut tuoksuvat? Miten loihtia valkokankaalle eteerinen aavistus parfyymistä, joka on juuri koristanut ohi astelleen neidon povea?
Saksalaiskirjailija Patrick Süskindin vuonna 1985 ilmestynyttä Parfyymi-bestselleriä on juuri tästä syystä pidetty mahdottomana elokuva-aiheena. Maanmies, elokuvaohjaaja Tom Tykwer (mm. Juokse Lola, 1998; Heaven, 2002), on ollut toista mieltä. Tykwerin vakaumus on mitä ilmeisimmin vakuuttanut myös Süskindin, joka on tähän asti ollut haluton myymään teoksensa filmausoikeuksia kenellekään.
Kaikki alkaa nenästä ja sen synkästä omistajasta, Jean-Baptiste Grenouillesta (Ben Whishaw), jota ollaan retuuttamassa kuulemaan omaa kuolemantuomiotaan hurraavan väkijoukon eteen. Ennen hätkähdyttävää kliimaksia on kuitenkin takauman vuoro.
Elokuva harppaa Jean-Baptisten syntymähetkeen, vuoteen 1738. Ranskan vallankumoukseen on vielä puolen vuosisadan matka, mutta mullistuksen ainekset ovat jo aistittavissa. Pariisi on haiseva kurjaliston läävä, jonka löyhkään syntyvää poikaa on joko siunattu tai kirottu poikkeuksellisen tarkalla hajuaistilla. Lapsesta lähtien Grenouille hahmottaa maailmaa nenänsä kautta. Nenän, jolta ei mikään löyhähdys tai nyanssi pääse karkaamaan.
Henki on tiukassa sitkeässä ryysyläisessä, joka haaveilee täydellisen tuoksun pullottamisesta. Halu tavoittaa ihmisolennon herkin parfyymi, ihmisen sielu, muodostuu pakkomielteeksi miehelle, jolla ei ole ominaishajua lainkaan. Hajuton Grenouille kulkee huomaamattomana massojen joukossa – siksikö, ettei hänellä itsellään ole sielua? Obsessio ajaa miehen murhien polulle, sillä vain neitseiden iholta voi tiivistää viattomuuden kukkeimman esanssin. Muu yhteisö ei luonnollisestikaan katso raakalaisen tekoja läpi sormien. Sarjamurhaajan ajojahti alkaa.
Parfyymissä on paljon hyvää ja kaunista. Ohjauksesta, käsikirjoituksesta ja säveltämisestä vastannut Tykwer on oikeilla jäljillä halutessaan pitää mahdollisimman monta lankaa suoraan omissa käsissään. Lopputulos on persoonallisen estetisoiva, jopa inhorealistisimmillaan. Tärkein – tuhannet ja taas tuhannet tuoksut – jäävät kuitenkin välittymättä katsomoon. Ilmassa roikkuvan väkevän löyhkän voi toisinaan kuvitella hyvinkin havainnollisesti, mutta vivahteikkuuteen Parfyymi ei missään vaiheessa pysty. Tuiki tärkeät vienot elämykset loistavat poissaolollaan.
Ben Whishawin aikuinen Grenouille on monomaaninen luolamies, eräänlainen idiot savant, jolla ei ole mitään inhimillistä tunne- tai aivotoimintaa oman erikoisosaamisensa ulkopuolella. Süskindin romaani kuvailee Grenouillen sisäistä maailmaa hyvinkin seikkaperäisesti, mutta Whishawin tulkinta ei tätä tavoita. Tilannetta on yritetty korjata John Hurtin robustilla kertojanäänellä, ja mielellään häntä kuunteleekin.
Viime aikoina mainiossa vedossa ollut Dustin Hoffman on tummasävyisen elokuvan valopilkku turhamaisena parfymööri Baldinina, joka opettaa Jean-Baptistelle hajuvesien tekemisen jalon taidon. Poikamaisen energisenä hääräävä Hoffman puhaltaa hitaaseen kerrontaan elävän liekin, joka kuitenkin sammuu pian näyttelijän poistuttua valkokankaalta.
Tykwer ei mässäile väkivallalla, mikä sopii teoksen henkeen. Tavanomaisten sarjamurhaajatrillerien ystäville elokuvaa ei siis kannata suositella.
Teksti: Outi Heiskanen