Espoolainen Hanna Toivonen, 20, palasi tuomarihuoneesta golden ticket kädessään. Jatkopaikka teatteriviikonloppuun varmistui tuomariston pitkän harkinnan jälkeen.
– He miettivät, että onko mahdollisuuteni paremmat jazzin puolella, Hanna totesi.
Hanna joutui odottamaan tuomaristohuoneessa jännittyneenä kolmikon päätöstä.
– Kyllä siinä ehti jo paniikki tulla, Hanna kuvaili kokemaansa.
Natkin Colen When I Fall in Love -kappaletta tulkinnut Hanna vakuutti kuitenkin laulutaidoillaan tuomariston.
– Jone ei olisi ensin päästänyt jatkoon. Hän muutti mielensä lopulta, mutta muistutti, että nämä ovat pop idolsit.
Pyydän apua laulunopettajaltani!
Hanna iloitsi jatkopaikasta.
Espoosta läpi yön Kuopioon matkannut Hanna totesi, että reissu oli vaivan arvoinen.
– Kannatti lähteä yhdeltätoista illalla ajamaan ja tulla jonottamaan jo puoli viideltä aamulla. Nyt on helpottunut olo ja odotan vain, että pääsen kotiin nukkumaan, Hanna huokaisi.
Tuomariston kommentit Sibelius-akatemiassa kolme vuotta opiskellut Hanna sanoi ottaneensa rakentavana palautteena, jonka avulla hän aikoo petrata suoritustaan teatteriviikonloppuun.
– Aion ainakin käydä puhelinkeskustelun laulunopettajani kanssa. Haluan silti olla teatteriviikonlopussa enemmän itseni näköinen kuin jonkun muun, hän päätti.
Teksti: Sanna Jokinen/MTV3
Katso