Palvelintiedot eivät narauttaneet Kaartin videon tekijää

Poliisi ei ole saanut selville Helsingin Santahaminassa sijaitsevan Kaartin jääkärirykmentin uhkailuvideon tekijää.

Ulkomainen palvelin, jonka kautta video oli ladattu Youtubeen, ei auttanut poliisia lataajan jäljille. Helsingin poliisin mukaan kyseessä oli niin sanottu anonyymipalvelin, jonka tarkoituksena on häivyttää tiedon lähde.

Poliisi pyysi videosta tietoja ensin Youtuben omistavalta Googlelta ja sitten ulkomaiselta palvelimelta, jonka tiedot Google antoi.

- Palvelinten kautta ei todennäköisesti päästä enää eteenpäin, sanoo rikoskomisario Mikko Masalin.

Poliisi käy yhä läpi uhkailuvideosta annettuja vihjeitä. Asiassa ei ole edelleenkään yhtään epäiltyä.

Masalinin mukaan videon lataajan selvittäminen ei edelleenkään ole mahdotonta.

- Nyt se aiheuttaa huomattavasti enemmän töitä. Olisi helpottanut, jos tiedot olisi saatu palvelimen kautta.

Youtubeen ladattiin sunnuntaina Kaarti Massacre (Kaartin verilöyly) -niminen video, jolla uhkaillaan Kaartin jääkärirykmentin upseereja.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat