Palanderille kelpaa vain voitto kotikisasta

Kalle Palander, kuva: Timo Repo
Kalle Palander, kuva: Timo Repo
Julkaistu 02.11.2007 18:36(Päivitetty 02.11.2007 19:43)

Kalle Palander tekee parasta aikaa suksitestejä Itävallassa ja keskittyy siellä tuleviin Levin kisoihin. Levillä kilpaillaan pujottelussa ensi viikolla, mikäli lumitilanne sen sallii.

Palander myöntää, että kauden avauksessa Söldenissä paukkuja olisi ollut jopa voittoon, mutta viimeinen puristus jäi puuttumaan. Kolmas sija avauskisassa antoi kuitenkin lisää itseluottamusta tuleviin kisoihin.

- Kyllä se itseluottamusta antaa, kun sijoittuu vaikeissa kisoissa hyvin. Mullakin oli vaikea syksy ja millään ei meinannut saada suurpujottelua ajoissa kuntoon.

- Viime tinkaan kunnon löytyminen meni ja viimeiset kaksi viikko sitten meni nappiin. Siinä samalla saatiin ukko ja sukset toimimaan.

- Tässä on vielä varaa vaikka mihin. Söldenissä voitto ei ollut kovin kaukana. Tein kaksi rentoa laskua. Jos olisin puristanut vähän enemmän niin korkein paikka olisi tullut, Palander muistutti.

Palander ei ole jäänyt laakereille lepäämään, vaikka startti kauteen oli näyttävä. Ennen Levin kisaa hänellä on tiukka aikataulu.

- Nyt harjoitellaan Itävallassa Schladmingissa ja tehdään siellä viikon verran suksitestejä. Paljon on vielä työmaata edessä, jotta hyvät tulokset saavat jatkoa.

- Nyt on hienoa päästä pujottelun pariin, sillä suurpujottelua tuli "rätkyteltyä" vähän liikaakin, Palander jatkoi.

Palanderia ei huoleta Levin lumitilanne, sillä siihen suomalaislaskija ei voi vaikuttaa mitenkään. Levin kisaan hänellä on selvät nuotit.

- Toivotaan, että sinne Leville tulee lunta, mutta se ei ole huolenaihe. Se on varma, että voittoa haetaan kotikisasta, eikä muu sieltä kelpaa, Palander hehkutti.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Hiihtolajit