Pakkanen kiusaa Mikkelin SM-hiihtoja

Hiihto
HiihtoCopyright MTV Oy 2001
Julkaistu 28.12.2001 19:32

Mikkelin SM-hiihtojen järjestäjät joutuivat kisojen aattona puntaroimaan eteläsavolaisittain harvinaista vuodenvaihteen ongelmaa. Pakkasmittari näytti keskustassa 23:a miinusastetta, ja Tornimäen hiihtokeskuksessa elohopea putosi -25:een.

Sellaiset luvut ovat tuiki harvinaisia Mikkelin seudulla tähän aikaan vuodesta. Jos sää ei lauantaiksi lauhdu, SM-kisojen ohjelma menee uusiksi.

-Sääennusteet lauantaiksi ovat sekavat. Sään on luvattu lauhtuvan, mutta tänne ennustetaan silti kymmenestä 20:een miinusastetta, kilpailujen johtaja Heikki Häkkinen totesi perjantaina SM-kisojen tiedotustilaisuudessa.

SM-sääntöjen mukainen pakkasraja on -17, mutta paikallisten olojen salliessa voidaan hiihtää jopa 20 miinusasteessa. Jos pakkanen on vielä ankarampi, viestit voidaan siirtää SM-kisojen varapäivään maanantaihin tai hiihtää ne myöhemmin jonkun toisen kisan yhteydessä. Mahdollista on myös viestien alkamisajan myöhentäminen, sillä Tornimäen ladut on valaistu.

Pakkasen varalta kisat järjestävällä Mikkelin Hiihtäjillä on 60 000 markan arvoinen vakuutus. Siitä huolimatta pakkasen liika purevuus olisi mikkeliläisille menetys. Hiihtokeskukseen on uhrattu kaupungin tuella miljoona markkaa, jolla uudet 5 ja 7,5 kilometrin ladut on laitettu priimakuntoon.

Vaativat ladut ottavat hiihtäjistä mittaa, ja luntakin on mukavasti 13 000 kuutiometrin tykkilumimäärän ja joulun alusviikolla sataneen luonnonlumen ansiosta.

Varis puolustaa mestaruutta
Mikkelin SM-ohjelmassa ovat lauantain naisten 3x5 kilometrin ja miesten 4x10 kilometrin viestien lisäksi sunnuntain henkilökohtaiset matkat: naisten 15 km (v) ja miesten 30 km (v).

Matkat ovat samat kuin helmikuisten talviolympialaisten maastohiihdon avauskilpailut, tosin Salt Lake Cityssä ne hiihdetään yhteislähtöinä. Viime vuonna vastaavia lajeja ei ollut SM-ohjelmassa, kun sekä naisten 15 km että miesten 30 km hiihdettiin perinteisellä hiihtotavalla.

Mestarit olivat Kaisa Varis ja Mika Myllylä, kuten kaksi talvea sitten Jyväskylän SM-laduilla vapaalla hiihtotavalla. Varis on tänäkin vuonna ennakkosuosikki, mutta Myllylän valtakauden päättyminen dopingtuomioon nostaa ykköspallille uuden miehen. Vahvimmin kultamitalia tavoittelevat Sami Repo ja Teemu Kattilakoski, jolle vapaan tavan kolmekymppiä on päämatka.

Ampumahiihtäjät haastajan osassa

Vuoden urheilija -äänestyksessä toiseksi sijoittunut Paavo Puurunen lupasi maastohiihtäjille kunnon haastajat ampumahiihdon puolelta.

Puurunen totesi torstaina vuoden urheilija -risteilyllä, että "ampumahiihtäjät ottavat Mikkelistä muutaman mitalin". Hän itse kilpailee sekä Kuhmo-Skin viestijoukkueessa lauantaina että henkilökohtaisella matkalla.

Maailmancupia kiertäneistä ampumahiihtäjistä ovat mukana myös Orsbliessä voittanut Vesa Hietalahti sunnuntaina, Timo Antila molempina päivinä ja aiemmin maastohiihtoa päälajinaan pitänyt Anita Nyman naisten 15 kilometrillä.

Ampumahiihtäjien sijoittuminen kärkitaisteluun ei olisi yllätys varsinkaan miesten 30 kilometrillä. Hyvä vertailukohta on norjalainen Ole Einar Björndalen, joka on ehtinyt napata maastohiihdon maailmancupista jo kaksi kakkossijaa tällä kaudella. Björndalen on vahvasti ehdolla Norjan olympiaviestiin vapaan hiihtotavan osuudelle.

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Hiihtolajit