Päivän suomalaiset: Kultainen luu kurkkuun

MTV3 arvioi läpi kisojen suomalaisten suoritukset kouluarvosanoin kilpailija kilpailijalta.

Virpi Kuitunen ja Aino-Kaisa Saarinen iskivät naisten viestissä muille luun kurkkuun jo kahdella ensimmäisellä osuudella.

Virpi Kuitunen 10

Muilta karkuun hiihtäminen alusta asti ei ole koskaan kevyttä hommaa, sillä takana on aina helpompi tulla. Kuitunen rykäisi heti startista niin paljon kuin vain irtosi ja jätti muut kauas. Toisella kierroksella ero muihin ei enää kasvanut kovin paljon, mutta Kuitusen raju hiihto loi loistavat asetelmat viestin jatkolle. Tämä varmasti aukaisi paikkoja lauantain 30 kilometrin kilpailua varten. Lähteeköhän Kuitunen silloin samalla taktiikalla liikkeelle? Upeaa olisi, jos lähtisi.

Aino-Kaisa Saarinen 10

Saarinen tykitti toisen osuuden upeasti. Hän hiihti kymmenyksen tarkkuudella saman ajan kuin Kuitunen. He olivat osuusajoillaan 13.53,0 kisan kirkkaasti kovimmat perinteisen hiihtäjät. Kolmanneksi paras perinteisellä oli tänään Saksan Viola Bauer, joka jäi suomalaisista 14,9 sekuntia. Se on viidellä kilometrillä aika paljon.

Saarisen hiihto oli rentoa ja jaksavaa alusta saakka. Kilpailun jälkeen hän kuvasi hiihtoaan jopa helpoksi ja sellaiselta se näyttikin. Odotukset lauantain kolmellekympille ovat nyt pilvissä. Upea oli esitys.

Pirjo Manninen 9,5

Pirjo Manninen ei päästänyt Norjan sprinttimestaria Astrid Jacobsenia hengittämään niskaansa. Ero ei päässyt missään vaiheessa kutistumaan vaaralliseksi vaan se oli koko ajan yli 20 sekuntia. Manninen tunsi hyvin oman kuntonsa ja jakoi voimansa tismalleen oikein. Lopun juhlinta söi Mannisen osuusajasta ainakin 20-30 sekuntia, mutta se ei kiinnosta kyllä tässä tilanteessa ketään. Ilman tuota juhlintatasoitusta hän olisi hiihtänyt noin 5-10 sekuntia Roposta hiljempaa. Hieno ja viileä ankkurihiihto Manniselta, jonka vapaan tyylin meno oli vahvan näköistä koko ajan.

Riitta-Liisa Roponen 9

Riitta-Liisa Roposen hiihto ei näyttänyt ihan niin terävältä kuin parhaimmillaan. Hän oli kuitenkin osuutensa neljänneksi nopein ja koko kilpailun seitsemänneksi paras vapaan tyylin hiihtäjä. Ero Norjaan kutistui Roposen osuudella uhkaavasti, sillä Kristin Steira oli osuudella liki 30 sekuntia Roposta nopeampi. Vielä häntäkin nopeampi oli kuitenkin Ruotsin Charlotte Kalla. Pari päivää aikaisemmin 10 kilometrin kilpailussa Roponen hävisi Steiralle vain 14 ja Kallalle 7 sekuntia. Puolen minuutin ero viidellä kilometrillä muihin on paljon, mutta tänään se kuitenkin riitti petaamaan Pirjo Manniselle riittävän hyvät asemat ankkuriosuudelle.

Teksti: Lauri Hollo

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat