Painajaisherätys: Mellakoitsijat tunkeutuvat naisen makuuhuoneeseen - Katso haastattelu

Lontoossa mellakoiden ravisuttamien alueiden kauppiaat ja asukkaat ovat yrittäneet siivota tuhon jälkiä. Viimepäivien levottomuudet ovat olleet kaupungin pahimpia sitten 1980 luvun rotumellakoiden.

Nuorisojoukot ovat tuhonneet rakennuksia ja ajoneuvoja jo kolmena yönä peräkkäin.

Levottomuudet levisivät viime yönä myös rauhallisempana tunnetulle Ealingin alueelle. Mellakoitsijat koittivat paikoitellen tunkeutua myös ihmisten koteihin.

Ealingissa asuva Jo-ann Scott kertoo Sky News -kanavan haastattelussa heränneensä puolenyön aikoihin siihen, kun mellakoitsijat olivat rikkoneet hänen asuntonsa oven ja tunkeutuneet hänen makuuhuoneeseensa.

-Menin nukkumaan yhdentoista aikoihin. Puolen tunnin päästä kuulin kamalaa meteliä. Kun laitoin valon päälle, niin siinä oli tummiin vaatteisiin pukeutunut henkilö. Kysyin, että mitä te haluatte, jolloin hän kääntyi toisen henkilön puoleen ja sanoi, että häivytään täältä, Scott kertoo.

Lontoon apulaispoliisipäällikön Steve Kavanaughin mukaan poliisi on joutunut käyttämään ensimmäistä kertaa Lontoossa panssaroitua ajoneuvoa väkijoukon hajoittamiseksi.

Sisäministeri Theresa May toteaa, että kyseessä on silkka rikollisuus, joka on saatava loppumaan nopeasti.

(MTV3 - AP)

Lue myös:

    Uusimmat