Paavo Puurunen voitti MM-kultaa

Ampumahiihto
AmpumahiihtoCopyright MTV Oy 2001
Julkaistu 08.02.2001 12:12

Paavo Puurunen voitti ampumahiihdon maailmanmestaruuden 20 km:n matkalla Pokljukassa. Yhden sakon ampunut Puurunen kukisti valkovenäläisen Vadim Sashurinin 28,2 sekunnin erolla.

Kolmanneksi ehti latvialainen Ilmars Bricis 1,3 sekuntia Sashurinista. Muista suomalaisista Ville Räikkönen sijoittui yhdeksänneksi ja Vesa Hietalahti oli 27:s. Mika Kaljunen joutui keskeyttämään.

- Tosissani aloitin 14-15 vuoden iässä, ja siitä lähtien valmentaja on ollut Ilmo Pulkkinen, muistelee tuore maailmanmestari. -Koskaan ei ole vielä käynyt mielessä, että lopettaisin. Ei laji ole maistunut edes puulta. MM-kisoissa hän on kiertänyt talvesta 1996, ja nyt oli täysosuman vuoro. Manttelinsa luovuttanut Heikki Ikola oli yksi monista liikuttuneista ja joutui kolmen television haastatteluun kertomaan, miltä tuntuu.

Puurunen neljäs lajin maailmanmestari

Puurunen on Kalevi Huuskosen, Juhani Suutarisen ja Ikolan jälkeen neljäs suomalainen ampumahiihdon maailmanmestari. Kun Puurunen ylitti mestarina maaliviivan, hän tuuletti sauvoilla, ja yhtä riemuisa oli onnellisen päävalmentajan Anatoli Hovantsevin tuuletus. Valmentaja Pulkkinen oli itse hyvä hiihtäjä, mutta epävarma ampuja, eikä koskaan voittanut yleisen sarjan SM-mitalia.

-Hänen kanssaan meillä oli paljon samanlaisia ajatuksia kuin Hovantsevilla, joka on tuonut lisäksi spesiaalitreenejä ohjelmistoon. Hyvänä tukijana Paavolla on ollut oma Pentti-isä, joka usein on ollut mukana arvokisoissa. Perheessä ovat lisäksi Raija-äiti ja pikkuveli Eero, joka on enemmän kiinnostunut rekka-autoista.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Hiihtolajit