Paavi Franciscus perui yllättäen esiintymisensä: "En voi hyvin"

Paavi Franciscus on perunut esiintymisiään sairastumisen vuoksi.

Paavi Franciscuksen oli määrä puhua eri puolilta Eurooppaa kokoontuneille rabbeille Vatikaanissa. Paavi joutui kuitenkin maanantaina perumaan esiintymisensä tilaisuudessa. 

– Hyvää huomenta. Tervehdin kaikkia ja toivotan teidät tervetulleeksi. Kiitän teitä vierailustanne, joka miellyttää minua suuresti, hän aloitti puheensa.

– Nyt sattuu kuiteinkin olevan niin, etten voi hyvin ja siksi en halua lukea puhetta, vaan annan teille kopiot siitä, Paavi jatkoi.

Reutersin mukaan Paavi vaikutti hengästyneeltä lyhyen esiintymisensä aikana ja hänen terveydentilansa aiheutti huolta.

Vatikaanin tiedottaja Matteo Brunin mukaan paavi Franciscus on hieman flunssainen ja hänellä on pitkä audienssipäivä.

– Hän halusi tervehtiä eurooppalaisia rabbeja ja niinpä hän päätti antaa heille puheensa kirjallisena. Hänen muu toimintansa jatkuu normaalisti, Bruni sanoi.

Myöhemmin maanantaina Paavin oli tarkoitus tavata lapsia eri puolilta maailmaa.

Paavi Franciscus on kärsinyt erinäisistä terveyshuolista viime aikoina. Viime kesäkuussa paavi joutui tyräleikkaukseen, josta hän on toipunut Vatikaanin mukaan hyvin. Viime huhtikuussa Paavi sairastui keuhkoputkentulehdukseen, jonka seurauksena hän jätti osallistumatta Via Crucis -ristisaattoon Rooman Colosseumilla. Kyse oli ensimmäisestä kerrasta, kun paavi jätti väliin vuosittaisen tapahtuman kymmenvuotisen uransa aikana.

Lue myös:

    Uusimmat