Suomi 2008. Ohjaus: Hannu Kahakorpi. Käsikirjoitus: Elina Halttunen, Kalle Päätalon romaanien ja Miisa Lindénin koosteiden pohjalta. Tuotanto: Asko Apajalahti, Ilkka Matila ja Marko Röhr. Kuvaus: Jarkko T. Laine. Leikkaus: Benjamin Mercer. Pääosissa: Kai Lehtinen, Susanna Anteroinen, Nina Jääskeläinen, Kari Hietalahti, Antti Virmavirta, Pirjo Leppänen. Kesto: 109 min.
Kuten kaikki tietävät, ”päätalo” on se yksi pilkku kuusi metriä leveä tasaraitainen pölkky, joka on pitänyt suomalaisia kirjahyllyjä kasassa jo viidenkymmenen vuoden ajan. Maamme kaikkien aikojen myydyimmän kirjailijan tuotanto.
Vaikka nyt on käsitteeksi muodostuneen rakennusmestarin Ihmisiä telineillä -esikoisen juhlavuosi, on vaikea keksiä vähemmän seksikästä pitkän elokuvan aihetta. Kalle kun oli samaa maata kuin loputtomien romaaniensa iijokelaiset, hampaat irvessä duunia painava sitkas rakennusmestari – vailla kahden muun ansioituneen työnkuvaajan, Anttien Hyry ja Tuuri, kaunokirjallista hienosäätöä tahi runoutta. Saati sellaista cinemaattisen myrskyisää elontaivalta kuin vaikkapa toisella juhlakalullamme Mika Waltarilla.
Valtaisaa kiihkoa ei liioin nostata Päätalo-elokuvan ohjaajavalinta, tv:n puolella tasaista uraa tehnyt Hannu Kahakorpi. Vaan eipä viskata vatupassia nurkkaan ennen kuin kurkihirsi on pystyssä, tai jotain sinne päin.
Elokuva on nimittäin yllättävän hyvä. Se on koskettava, samastuttava ja täynnänsä lämpöä. Tavanomaista tv-työtä suuremmaksi näkemykseksi se kohoaa ehdottomasti, vaikka myös dramaturgi Elina Halttunen ja toinen tuottaja Asko Apajalahti ovat kunnostautuneet pääosin juuri televisiodraaman puolella. Käsikirjoitus on työstetty Päätalon väljästi omaelämäkerrallisten romaanien sekä Miisa Lindénin koosteiden pohjalta.
Aluksi eteemme avautuu sotien jälkeisen Suomen jälleenrakennus: miehiä ja naisia työssä, kansankirjailijan perusaihe. Sitten siirrymme käänteentekevään hetkeen lapsuusmaisemassa Taivalkoskella, missä teini-ikäinen Kalle saa postissa hartaasti odottamansa opuksen, Mika Waltarin Haluatko kirjailijaksi? -kirjan. Viisas äiti (Pirjo Leppänen) kehottaa poikaa seuraamaan haavettaan. Kulttikirjan varoituksia kirjailijantyön ankaruudesta rakennusinsinööriksi valmistuva Päätalo (Kai Lehtinen) tankkaa läpi elämänsä, eikä se tosiaan helppoja ratkaisuja tarjoa. Avioliitto Lainan (Nina Jääskeläinen) kanssa osoittautuu rakkaudettomaksi, rahavaikeudet painavat. Kirjoittamiseen ei tahdo riittää miehen itsetunto, aviorikoksiin sentään.
Vasta keski-iässä uusi rakkaus kannustavan Leenan (Susanna Anteroinen) kanssa avaa Kallen onnen ja luovuuden portit. Massiiviseksi paisuva ensimmäinen käsikirjoitus saa tosin torjuvia tuomioita suurissa kustantamoissa: Päätaloa moititaan – kuinka ollakaan – työnkuvauksen ylenpalttisesta yksityiskohtaisuudesta. Yhdessä kirjeessä kehotetaan mestaria ”käsittelemään rakennustyömaata ei pelkästään konkreettisesti vaan myös sympoolisesti”. Tästäkös tunnontarkka työjuhta tulistuu. Ja oppii.
Unelmaansa kasvava Päätalo on Kai Lehtisen elämän rooli. Hän teutaroi temperamenttisena Kallena niin täydestä sielustaan ja sydämestään että pahaa tekee. Sodan ja elämän traumauttaman miehen tuska ja ahdistus tulevat iholle vailla ylinäyttelemistä tai patetiaa. Myös Salatuista elämistä tuttu tiukkakasvoinen Jääskeläinen sekä Anteroinen (Valkoinen kaupunki) tekevät vastakohtaisina puolisoina erinomaisen tarkkaa työtä.
Kahakorpi on osannut antaa näyttelijöille riittävästi tilaa. Ketterällä Kainuun murteella väännetyissä kohtauksissa on oikeata olemisen tunnetta ja luontevuutta, ja mahdollisuus myös ajattelulle toiseen tapaan kuin vaikkapa Timo Koivusalon juosten kustuissa tekosissa. Kirjailijan polttava yksinäisyys ja kärsimyksestä keritty ilo, petetyn vaimon tuska, saunan ja työhien tuoksu: ne kaikki välittyvät katsomoon asti ei pelkästään konkreettisesti vaan myös sympoolisesti.
Teksti: Tuuve Aro