Pääsiäisliikenne on sujunut myös tänään ennakoitua rauhallisemmin – ruuhkilta ja onnettomuuksilta vältytty koko maassa

Hitaasti kohti lämpöä: takatalvi peruuntui pääsiäiseltä, tällainen sää on luvassa 2:55
Katso myös: Hitaasti kohti lämpöä: Takatalvi peruuntui pääsiäiseltä

Pitkänperjantain menoliikenne on sujunut tähän mennessä rauhallisesti, Fintrafficin tieliikennekeskuksesta kerrottiin STT:lle yhden aikaan iltapäivästä. Liikennemäärät ovat keskuksen mukaan olleet koko maassa maltilliset.

Keskuksella ei ollut alkuiltapäivästä tiedossa, että liikenne olisi hidastunut tai ruuhkautunut missään päin Suomea. Myöskään liikenteeseen vaikuttavia onnettomuuksia ei ollut tullut keskuksen tietoon.

Myös eilen kiirastorstaina menoliikenne sujui ennakko-odotuksia rauhallisemmin. Tampereen tieliikennekeskuksesta kerrottiin jo illalla puoli seitsemän aikaan, että menoliikenne oli kiirastorstain osalta lähes ohi.

Pyhien paluuliikenteen on arvioitu jakaantuvan sunnuntaille ja maanantaille.

Lue myös:

    Uusimmat