USA, 2003. Ohjaus ja käsikirjoitus: Anthony Minghella. Kuvaus: John Seale. Leikkaus: Walter Murch. Tuotanto: Albert Berger, William Horberg, Sydney Pollack. Pääosissa: Nicole Kidman, Jude Law, Renee Zellweger, Natalie Portman. Kesto: 157 min.
Romanttiset historialliset eepokset puhuttelevat näemmä ohjaaja Anthony Minghellaa, joka muistetaan Michael Ondaatjen Englantilaisen potilaan hienosta filmatisoinnista. Hän on tykästynyt myös kiellettyyn, saavuttamattomaan tai vaikeasti saavutettavaan rakkauteen. Cold Mountainissa eletään aikaa ennen ja jälkeen Yhdysvaltain verisen sisällissodan. Ada Monroe (Nicole Kidman) on muuttanut isänsä heikentyneen terveyden vuoksi Pohjois-Carolinan raikkaaseen ilmastoon, paikkaan nimeltä Cold Mountain. Ada hallitsee etiketit ja siiderin tarjoilun muttei osaa tehdä mitään arkista ja hyödyllistä työtä. Kun isä kuolee, hän jää avuttomana ihmettelemään, miten pitäisi itsensä hengissä. Työmies Inman (Jude Law) ja Ada vaihtavat katseita ja ihastuvat, mutta sota katkaisee romanssin ennen kuin se ennättää kunnolla syttyä. Etelävaltioiden riveissä taistellut Inman haavoittuu ja karkaa kenttäsairaalasta aikomuksenaan kävellä kotiin nähdäkseen naisen, jonka kanssa hän on vaihtanut vain muutaman sanan ja yhden ainoan kiihkeän suudelman.
Minghella kuljettaa rinnakkain Adan ja Inmanin tarinoita. Inmanin matka kulkee eteenpäin vangitsevasti, mutta Adan elämän kuvaus on etäisenoloista ja paikoitellen myös epäkiinnostavaa. Väriä Adan kuvioihin tuo rivakkaotteinen kulkuri Ruby (Renee Zellwegger), joka ryhtyy määrätietoisesti panemaan Adan elämää kuntoon. Elokuvassa on liikaa teemoja, eikä Minghella ole osannut päättää mihin keskittäisi mielenkiintonsa. Nyt eksytään harhailemaan liian monille sivupoluille ja sotkeudutaan liian monien henkilöiden tarinoihin. Inmanin taival on varsinainen vastoinkäymisten maraton, eikä kahden omilla tahoillaan sinnittelevän ihmisen lemmen lujuutta motivoida riittävästi. Mitä pitempään Ada ja Inman ovat toisistaan erossa, sitä enemmän heidän tunteidensa lataus vaimenee, siis katsojan silmissä.
Nicole Kidman ja Jude Law eivät ehkä ole osuvimmat valinnat traagisiksi rakastavaisiksi. Heitä tarkkailee näyttelijöinä tekemässä työtään sen sijaan että eläisi tarinaa heidän kertomanaan. Kidmanissa on olosuhteisiin ja tapahtuma-aikaan nähden liikaa glamouria: hän muistuttaa kurjuuden keskelläkin enemmän kaunista nukkea kuin todellista kärsivää ihmistä. Elokuvan lopussa Kidman on niin ylistailattu, että hän on kuin hypännyt keskelle historiaa suoraan Voguen sivuilta. Sivuosissa nähdään mainioita yllätyksiä. Renee Zellwegger ja Nathalie Portman tekevät verevät ja hyvin erilaiset roolit kuin missä heitä on totuttu näkemään. Nurinkuristen, särmikkäiden ja usein vastenmielisten sivuosien mestari Philip Seymour Hoffmanin karisma ei petä tälläkään kertaa: hän on oivallinen lihan pauloihin langenneena pastorina.
Sota on kauhua ja sekasortoa, voiton huuma on Cold Mountainin tunnelmista harvinaisen kaukana. Mutta onhan näitä kuvia jo nähty, mm. Pelastakaa sotamies Ryanissa. Minghella katsoo maisemia maalaillen ja niiden kauneutta palvoen. Teknisesti Cold Mountain on briljantti elokuva, mutta siitä puuttuu sellaista sielukkuutta, mikä tekisi elokuvakokemuksesta unohtumattoman. Ja tarinan melodramaattisuus yltyy välillä kioskikirjallisuuden mittoihin. Sitten vielä yksi pitkä miinus: miksi viulut vinkuvat banaalisti jokaikisen tunteikkaan kohtauksen taustalla!? Siinä missä Englantilaista potilasta olisi katsonut vielä toisen mokoman, Cold Mountainia olisi saanut saksia kunnolla.
Teksti: Minna Karila
Kuva: Buena Vista