Mainos

Outo yhteensattuma - Kiinassa samankaltainen räjähdys heinäkuussa

Rizhaon kaupungissa itäisessä Kiinassa sattui samankaltainen räjähdys polttoainetehtaalla aiemmin tänä keväänä.

Tehdas räjähti polttoainevuodon seurauksena. Tapauksessa ei loukkaantunut tehtaan henkilökuntaa, sillä tuotanto oli lopetettu tehtaalla puolitoista vuotta aiemmin. Kaksi palomiestä sen sijaan kärsi vammoja sammuttaessaan paloa.

Räjähdyksen jälkeen nähtiin valtavia tulipalloja, joita seurasi koko alueen täyttänyt tumma savu. Yhteensä neljän eri tankin uskotaan aiheuttaneen räjähdys. Räjähdys oli voimakkuudeltaan niin suuri, että useat ihmiset tunsivat sen kaupungissa.

Asukkaat evakuoitiin tehtaan lähialueelta. Palon sammutukseen käytettiin ”tekosadetta”, jotta liekit ja vaarallisten kemikaalien savu saatiin hallintaan.

Kiina ilmoitti aiemmin siirtävänsä saastuttavia tehtaita pois maan pääkaupungista Pekingistä parantaakseen ilman laatua ennen tulevia olympialaisia. Tehtaita on siirretty esimerkiksi  juuri Rizhaoon ja Tianjiniin.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.