Osama vai bin Laden - miten kuollutta terrorijohtajaa pitäisi kutsua?

Osama bin Laden on noussut jälleen kerran otsikoihin - tällä kertaa kuolemansa takia. Sekä suomalaisissa että ulkomaisissa viestimissä häntä kutsutaan milloin Osamaksi, milloin bin Ladeniksi, milloin koko nimellään Osama bin Ladeniksi.

Miehen harteilla on tuhansien ihmisten hengen vaatineita terrori-iskuja, mutta eikö pelkän etunimen käyttö ole silti epäkunnioittavaa? Eihän länsimaisiakaan rikollisia kutsuta pelkällä etunimellä. Mutta toisaalta - kyllä Saddam Husseinkin esiintyi uutisjutuissa Saddamina?

Helsingin yliopiston Maailman kulttuurien laitoksen professorin Hannu Juusolan mukaan pelkän etunimen käyttö on muslimimaissa yleistä ja aivan hyväksyttävää. Se ei ole myöskään kannanotto henkilöä kohtaan.

- Arabimaissa käytetään paljon etunimiä, sillä länsimainen sukunimikäytäntö on omaksuttu vasta myöhään. Osama bin Ladenia koskevissa uutisissa voidaan hyvin käyttää pelkkää Osamaa, jos konteksti vain on selvä. Esimerkiksi ensimmäisen kerran mainitaan koko nimi, sitten pelkkä Osama, Juusola sanoo.

Juusolan mukaan arabimaissa ei ole vanhastaan ollut sukunimiä, vaan henkilön nimi on muodostunut isien mukaan.

- Vanha käytäntö on ollut se, että ensin on oma nimi, sitten isän nimi ja sen jälkeen isoisän nimi. Tällainen nimenmuodostus on edelleen yleistä esimerkiksi Egyptissä. Sen sijaan itäisessä arabimaailmassa nimet ovat olleet jo kauan eurooppalaista mallia, ja sukunimiä on muodostettu esimerkiksi kotipaikan mukaan.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat