Osa Lapin sammakoista vaihtaa sukupuolta

Osa Kilpisjärven sammakoista kykenee tutkijoiden mukaan vaihtamaan sukupuolta. Tutkija Jussi Alho huomasi tutkijakollegoineen kuutisen vuotta sitten, että Kilpisjärven sammakkopopulaatioissa oli vankka naarasenemmistö. Kaksi kolmasosaa tuntureiden kurnuttajista oli naaraita, kun yleensä sammakkopopulaatiot ovat koirasvaltaisia.

Epätasapainon epäillään johtuvan ympäristötekijöistä. Sammakot elävät Kilpisjärvellä levinneisyytensä äärirajoilla, joten lämpötilalla saattaa olla osuutensa naaraiden maskuliinistumisessa.

Tutkimukset osoittivat todennäköisesti oikeaksi oletuksen, että osa Kilpisjärven koirassammakoista oli geneettisiä naaraita kaksine X-kromosomeineen. Seuraava sukupolvi sai näin alkunsa kahden XX-kromosomiparilla varustetun sammakon kohtaamisesta, joten kaikki uudet nuijapäät olivat perimältään naaraita.

Teoriassa ilmiö voisi tietyissä olosuhteissa jopa ajaa populaation sukupuuttoon. Kilpisjärvellä sukupuolta vaihtaneiden yksilöiden osuus oli kuitenkin sen verran pieni, että paikalliset populaatiot eivät ole vaarassa.

Kilpisjärvellä havaittu ilmiö on muistutus siitä, että joillain eläinlajeilla sukupuoli voi olla hämmästyttävän joustava ominaisuus.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat