Opiskelijaporukan pila eläintarhassa meni pahasti pieleen

Yhdysvaltalaisen veljeskunnan tempaus paikallisessa eläintarhassa meni pahasti pieleen, kertoo uutiskanava CNN. Lopputuloksena oli kaksi kuollutta flamingoa, isot korvausvaatimukset sekä paljon pahaa mieltä.

Eteläisessä Mississippissä sijaitsevan yliopiston veljeskunta järjesti viime viikolla perinteisen kierroksen, jossa opiskelijoiden piti suorittaa erilaisia tehtäviä. Yksi yöllisistä tehtävistä oli mennä paikalliseen eläintarhaan ja ottaa kuva itsestään joutsenen vierellä.

Yksi opiskelijoista suuntasi kuitenkin kohti Chilen flamingojen aitausta. Hän päätti ottaa yhden flamingon mukaansa veljeskunnan talolle.

Opiskelija kiipesi aidan yli aitaukseen ja kaappasi linnun heittämällä paidan tämän päälle. Hän kuljetti linnun veljeskunnan tiloihin.

Muut jäsenet huomasivat heti linnun nähdessään, että kyseessä oli "todella, todella huono päätös" ja opiskelijaa kehotettiin palauttamaan eläin aitaukseensa, CNN kirjoittaa.

Palauttamisen sijaan opiskelija vapautti linnun pyörätielle. Linnun jalka oli murtunut kuljetuksessa ja kun se löydetiin seuraavana aamuna, se ei pystynyt enää liikkumaan. Flamingo lopetettiin.

Myös kaapatun linnun kanssa elellyt urosflamingo kuoli vammoihin, jotka se sai puolustaessaan kumppaniaan. Eläintarha epäilee, että lintua on potkittu tai heitelty jollain.

19-vuotias opiskelija on pidätetty ja häntä odottaa rangaistus törkeästä varkaudesta, mutta myös yhdeksää muuta opiskelijaa sekä veljeskuntaa epäillään osallistumisesta.

Flamingot ovat eläintarhan mukaan arvokkaita eläimiä. Yksilö on noin 2000 dollarin arvoinen.

Myös yliopisto on sanonut tutkivansa tapauksen. Yliopiston edustaja kuvailee tapahtunutta kamalaksi ja katalaksi teoksi.

Eläintarha pääsi epäiltyjen jäljille julkaisemalla turvakameran kuvaa Facebookissa. Vinkkien perustella nuorukaiset jäivät kiinni tempustaan.

Lue myös:

    Uusimmat